Kiekkokaukalossa aurinko pimeni – muuten paistaa kyllä lähes hellelukemiin

Jääkiekon MM-kaukalossa aurinko pimeni Suomelle, mutta muuten maassa kuitenkin jatkuu kesäinen sää. MTV3:n meteorologi Pekka Poudan mukaan sunnuntaina päästään jo lähelle 20 astetta etelässä.

– Ja siitä eteenpäin kun katsoo tuota viikkoa, niin aika keväiseltä näyttää, sateet on vähissä, aurinkoa riittää ja lämpötilatkin oikeastaan kesäisissä lukemissa.

Sunnuntaina sateita kuitenkin saadaan pohjoisessa. Sade pysyy pohjoisessa paikoillaan pitkän aikaa, mutta väistyy hiljalleen alkuviikoksi.

– Maanantaina tuosta sadealueesta on heikko kylmärintama pohjoisen päällä, mutta eipä siinä enää paljon satele.

Etelämpänä sää pysyy sunnuntaina poutaisena.

– Aamulla lämpötila kohoaa heti yli kymmenen asteen ja aika aurinkoinen aamu on. Lähinnä lännessä on enemmän pilvilauttoja ja iltapäivällä maan länsiosaan tulee kuurosateita.

Pääosa kuurosateista on eri Pohjanmaan osissa, mutta myös lounaassa on kuurosateen mahdollisuus. Etelässä ja idässä sunnuntaista on tulossa yleisesti ottaen tätä päivää lämpimämpi.

– Etelä-Suomen sisämaan osissa hivotaan jo 20 astetta

Maanantai on lähes koko maassa varsin poutainen, lähinnä Pohjois- ja Keski-Lapissa tulee kuurosateita.

Myös etelä- ja keskiosassa Suomea on pieni sadekuuron mahdollisuus. Lämpöä piisaa kuitenkin.

– On siinä aika lähellä jo hellerajakin paikoin sisämaassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat