Kidutuksesta säännökset rikoslakiin

Suomen rikoslakiin aiotaan lisätä erityiset rangaistussäännökset kidutuksesta. Suomelle ja muille pohjoismaille asiaa on suosittanut kidutuksenvastaisen YK:n yleissopimuksen täytäntöönpanoa valvova komitea.

Rangaistussäännös, joka koski tunnustukseen kiduttamista poistettiin Suomen rikoslaista vuonna 1995.

Kidutukseksi katsottavat teot ovat Suomen rikoslain mukaan nykyisinkin rangaistavia, mutta eivät omana erityisenä rikostyyppinään. Teot tuomitaan rikoslain muiden rangaistussäännösten nojalla esimerkiksi törkeinä pahoinpitelyinä ja törkeinä virka-aseman väärinkäyttämisinä.

Asiaa pohtineen työryhmän mukaan kidutuksen nimenomaisella kriminalisoinnilla vahvistetaan perustuslain ja kansainvälisen oikeuden mukaista kidutuksen ehtotonta kieltoa sekä ilmaistaan sen erityinen moitittavuus.

Työryhmä ehdottaa, että kidutukseen voisi syyllistyä myös muu henkilö kuin virkamies tai muu julkista valtaa käyttävä henkilö.

Työryhmän ehdotuksen mukaan kidutusta koskevat säännökset lisättäisiin sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevaan rikoslain lukuun.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat