Syyttäjä Ari-Pekka Koiviston mukaan Juha Turusen motiivina oli tämän huono taloudellinen tilanne. Valtionsyyttäjä kävi kidnappausjutun tapahtumia aikajärjestyksessä läpi.
Koiviston mukaan panttivangin ottamisen myöntänyt Turunen oli ryhtynyt suunnittelemaan tekoa jo vuoden 2008 puolella.
Turunen osti asunnon Resiinaraitilla Turussa helmikuun lopussa. Suunnitelmallisuudesta kertoo se, että Turunen oli jo 4. maaliskuuta yrittänyt ostaa kymmenen litraa eetteriä.
6. maaliskuuta Turunen oli hankkinut yritystietojärjestelmästä Koneen säätiön tiedot. Asiakirja löydettiin kesäkuussa Turusen hallusta. Siihen on kirjoitettu käsin eri henkilöiden osoitetietoja. Turunen oli myös ottanut tietojärjestelmästä Jussi Salonojan tietoja ja mm. hänen naisystävänsä tiedot.
- Hän oli ottamassa nuorta ihmistä vankikoppiin, Koivisto sanoi.
Salissa Minna Nurminen kuunteli valtionsyyttäjän esitystä vakavanoloisena.
Lunnassumman pohdintaa
Turusen papereissa oli tuolloin pohdittu myös lunnassummaa merkinnöillä "1-8 M"
Keväällä Turunen oli jo kirjoittanut lunnaskirjeestä luonnoksen. Se oli kirjoitettu englanniksi. - Tyyli oli sellainen, että siitä saa käsityksen kovista ulkomaalaisista tekijöistä.
Tämän jälkeen Turunen oli ryhtynyt rakentamaan koppia Resiinaraitin asuntoon. Se oli valmistunut pari viikkoa ennen kidnappausta. Syyttäjä esitteli oikeudessa kuvia sisältä lasivillalla vuorattua koppia. - Olohuoneessa ei juuri muuta voinut tehdä kuin pitää ihmistä vankina.
Turunen oli rakentanut myös ruumisarkun kokoisen kuljetuslaatikon panttivangin kuljettamiseen.
Minna Nurminen oli käynyt Nurmisen entisellä asunnolla Turussa tiedusteluretkellä. Ovessa oli kuitenkin eri nimi ja Turunen oli kysynyt osoitepalvelusta Nurmisen uuden kodin osoitteen.
Keväällä Turunen oli myös varastanut rekisterikilvet, jotka oli tarkoitus kiinnittää lunnasrahojen siirtämiseen tarkoitettuun autoon. Turunen oli hankkinut käyttöönsä myös Citroen Jumper -pakettiauton.
