Kidnappaaja-Turusen rangaistusvaatimus selviää tänään

Valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto paljastaa tänään oikeudenkäynnissä, millaista rangaistusta hän vaatii turkulaiselle juristille Juha Turuselle.

Turunen kaappasi 26-vuotiasta miljoonaperijättären alkukesästä ja piti tätä panttivankinaan lähes kolme viikkoa.

Eilen MTV:n haastattelussa Koivisto sanoi vaativansa Turuselle "usean vuoden vankeusrangaistusta" panttivangin ottamisesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä kiristyksestä.

- Enimmäisrangaistus on 13 vuotta. Olen haastehakemuksessa ilmoittanut vaatimani vankeusrangaistuksen vuosimäärän, Koivisto sanoo.

Hakemus tulee julki tänään oikeudessa.

Luvassa väittelyä panttivangin ottamisesta

MTV:n rikostoimittaja Jarkko Sipilä kertoo, että aamupäivän aikana kuullaan, miten Turunen vastaa näihin syytteisiin oikeudessa.

- Oikeudessa taitetaan peistä varmasti rangaistuksen pituudesta, mutta myös siitä, mitä panttivangin ottaminen juridisesti tarkoittaa. Varmasti väitellään siitä, sisältääkö se kotirauhan rikkomisen ja mahdollisesti myös törkeän pahoinpitelyn.

Turunen on jo poliisikuulustelujen alkuvaiheessa myöntänyt sieppauksen.

Juha Turunen kaappasi miljoonaperijättären tämän kotoa Helsingistä ja piti häntä panttivankina lähes kolmen viikon ajan äänieristetyssä vankikopissa. Hän vaati naisen vanhemmilta kahdeksan miljoonan euron lunnaita.

Myös motiiveista voidaan saada tänään uutta tietoa Turuselta itseltään. Huomenta Suomessa vieraillut Sipilä tosin huomauttaa, että lunnassumman suuruus jo kertoo, että rahasta on ollut kysymys.

Moneen asiaan odotetaan valaistusta

Rikostoimittaja Sipilä kertoo, että poliisit ovat olleet melko vaitonaisia siitä, miten Turusen jäljille päästiin. Hän uskoo, että asiaan saadaan tänään valaistusta.

- Tiedetään, että teletiedoilla on ollut jonkin verran vaikutusta, mutta ne eivät ilmeisesti olleet ratkaisevia. Turunen on pystynyt lähettämään viestejään melko anonyymisti. Myös lennokeilla on etsitty naista, mutta niiden roolista ei paljon tiedetä.

Sipilä kertoo, että poliisi on luvannut myös kuvia vankikopista.

- Koppi on ollut äänieristetty ja pieni. Jos siellä ollutta lamppua tai televisiota piti päällä, huoneesta tuli nopeasti sietämättömän kuuma. Ikävissä olosuhteissa nainen on siis joutunut olemaan.

Sipilän mukaan näinkin kovan jutun käsittelyyn on varattu vain kolme päivää, mikä kertoo siitä, että suuria kiistakysymyksiä ei ole odotettavissa. Tänään juttu käsitellään pääpiirteittäin, huomenna oikeus menee tutustumaan kidnappausasuntoon. Ensi maanantaina kuullaan mahdollisia todistajia.

Sipilä muistuttaa, että sieppausjutun lisäksi Turunen saa tänään syytteet kavalluksesta. Turunen oli toiminut orpopojan asianhoitajana ja kavaltanut tältä huomattavan summan rahaa.

(MTV3)

Katso toimittaja Jarkko Sipilän arvio (Huomenta Suomi 29.9.2009)

Lue myös:

    Uusimmat