Kiasman syksy: Postmodernia taidetta ja performanssia

Nykytaiteenmuseo Kiasman syksyn suurnäyttely jatkaa suomalaisten taiteilijoiden takautuvien näyttelyiden sarjaa. Vuorossa on Olli Lyytikäisen It's All Yours - Pitäkää hyvänänne. Muussa Kiasman syksyn ohjelmistossa perehdytään muun muassa performanssin menneisyyteen ja nykytilaan. Taiteilijatapaamisissa 1980-luvun keskeiset performance-taiteilijat kertovat lajinsa alkuvaiheista Suomessa.

Kiasma

Erityisesti akvarelleistaan tunnettu Lyytikäinen oli taitava piirtäjä, jonka kuvista löytyy niin taiteen historiaa kuin populaariakin kuvastoa. Taiteilijan kuolemasta on nyt kulunut 13 vuotta. Lyytikäisen laaja näyttely avautuu museon viidennessä ja neljännessä kerroksessa 30. syyskuuta ja jatkuu 14. tammikuuta saakka.

Postmodernismi Printissä

Kiasman talvella avautunut kolmas kokoelmanäyttely Pohjoinen postmodernismi uusiutui tiistaina Akvarelleja, grafiikkaa ja piirustuksia -osuudella Printissä. Uudessa näyttelyssä on mukana teoksia 23 pohjoismaalaiselta taiteilijalta. Kokoelmanäyttely jatkuu kolmannessa kerroksessa ja Printissä ensi elokuun puoliväliin saakka.

Kokonaisuus nostaa esiin näkökulmia 1980-90-luvun taiteeseen ja tutkii postmodernismin moniselitteistä käsitettä muun muassa sukupuolisuuden ja identiteetin kysymysten kautta. Akvarellien, grafiikan ja piirustusten teematkin heijastelevat oman aikansa ajatuksia, mutta samalla aiheisiin yhdistyy taiteenlajien perinteen ja historian syvyys ja sitä kautta ajattomuus. Erityisesti grafiikan tekemiseen vaikuttaa työpajaperinne ja tekniikan vaativuus.

Huone X:n Teon ja tilan taidetta -näyttely yhdistää Kiasman syksyn teemoja tarkastelemalla suomalaisen performanssin alkutaivalta osana Pohjoinen postmodernismi -kokoelmaripustusta.

Performanssia teatterissa

Kiasma-teatterin syksyn on jo aloittanut belgialainen taiteilija Jan Fabre. Hänen visuaaliseen ja muotokieleltään monipuoliseen tuotantoonsa tutustutaan lähemmin seminaarissa 15. syyskuuta.

Lokakuussa Kiasma-teatterissa nähdään rekonstruktio performance-ryhmä Jack Helen Brutin esityksestä Loop vuodelta 1985. Uraauurtanut ryhmä koostui suomalaisista kuvataiteilijoista, näyttelijöistä, tanssijoista ja nykymusiikin säveltäjistä. Se vastusti performance-leimaa ja puhui itse mieluummin kuvaelmista. Nykyisin ryhmän teoksia luonnehditaan visuaaliseksi teatteriksi.

Kiasma-teatterin syksyn toinen kansainvälinen vieras Fabren lisäksi on portugalilainen tanssija ja koreografi Vera Mantero. Hän esittää kolme sooloteostaan marraskuussa. Syksyn myöhäisemmät tuotannot edustavat kotimaista tanssia. Tiina Huczkowskin Red Portrait koostuu trapetsilla tanssista ja elävästä musiikista. Ruumiillisen taiteen teatterin Slow O - uni on toinen elämä on kirjailija Kari Hukkilan ja koreografi Sanna Kekäläisen yhteistyö. Lisäksi Kiasma-teatterin ohjelmistoon sisältyy Avanto/Rotation-festivaali, joka keskittyy elektroniseen ja digitaaliseen musiikkiin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat