Mainos

Kiasma sai yllätysjohtajan

Kiasman johtajanimitys sai yllätyskäänteen, kun varmana pidetty ja ykkösehdokkaaksi asetettu Marja Sakari syrjäytettiin, ja ministeri Stefan Wallin nimitti tänä aamuna johtajaksi Pirkko Siitarin.

Siitari tuli Kiasmaan edellisen johtaja Berndt Arellin aikana Kiasman kokoelmaintendentiksi Keravan taidemuseosta ja Arellin erottua tänä talvena Siitari on hoitanut johtajan virkaa vt:nä.

Suomi-instituuttia Pariisissa johtava Marja Sakari esiintyi lehtihaastatteluissa jo varmana tulevana johtajana sen jälkeen, kun Valtion taidemuseon johto asetti hänet ehdokkaista parhaaksi helmikuun puolivälissä.

Keskustelu Kiasman linjasta ja taidemaailman sisäänpäin kääntyneistä kuppikunnista monimutkaisti nimitystä ja sen pitkittyminen antoi odottaa yllätystä.

Sakari on koulutukseltaan filosofian tohtori ja Siitari filosofian kandidaatti. Taustalla onkin poliittinen valtataistelu: Sakari edustaa vasemmistolaisempaa näkemystä ja Kiasman ensimmäisen johtajan Tuula Arkion linjaa.

Ruotsalaista Kansanpuoluetta edustavalle Stefan Wallinille Siitarin, ilmeisesti arellilaisempi linja oli mieluisampi.

Nimitys on niin hankala, että se ajoitettiin tiedottamisen kannalta hankalasti tälle kiirastorstaille, jolloin Valtion Taidemuseon johto on jo pääsiäislomalla. Ministerin avustaja ilmoitti etukäteen, ettei ministerikään anna minkäänlaista haastattelua.

Katso Merja Sundströmin juttu

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.