Kiander: Edessä kilpajuoksu palkoista

Palkansaajien tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Jaakko Kiander

Palkansaajien tutkimuslaitoksen toimitusjohtajan mukaan valtio kerää taloudellisen hyödyn samalla kun jo tiukilla oleva kuntatalous joutuu maksumieheksi.

Huomenta Suomessa vieraillut Palkansaajien tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Jaakko Kianderin mukaan sopimus on ehdottomasti voitto Tehylle ja puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesolalle.

Kyseessä ovat isot prosenttiluvut, mutta Tehyn sopimuskausikin on poikkeuksellisen pitkä. Tehyn neuvotteleman sopimuksen pituus on neljä vuotta, kun aiemmin syksyllä neuvotellut kunta-alan muut sopimukset ovat kestoltaan 2,5 vuotta.

Kianderin mukaan palkankorotuksia saavien talouksissa ostovoiman kehitys on myönteistä, mutta sitä ei kuitenkaan pidä liioitella.

- Taloudessa on valtavasti rahaa. Ongelma on, että ennusteiden mukaan elämme noususuhdanteen loppukautta. Ostovoima ei tule nopeutumaan, koska tuloveron alennuksia ei ole oletettavissa ensi vuodelle ja inflaatio tulee kiihtymään. Se syö ensi vuoden korotuksen, mutta toivottavasti hidastuu sitten.

Hän uskoo, että parin vuoden päästä edessä on kilpajuoksu palkoista.

- Muut kunta-alan työntekijät haluavat kahden vuoden kuluttua yhtä hyvät korotukset kuin Tehy sai neuvoteltua. Yksityinen sektori tulee ehkä mukaan, koska eivät he halua jäädä palkkakehityksessä jälkeen, Kiander sanoo.

Paineet tulevat konkretisoitumaan ensi sopimuskaudella. Kianderin mukaan esimerkiksi opetusalalla on oletettavissa opettajien lakko.

Voitto myös valtiolle?

Palkkaratkaisu rasittaa kuntataloutta, koska kunnilla ei ole paljoa rahaa. Kianderin mukaan kyseessä on enemmänkin palkansaajien nimellisansioiden nousu kuin reaaliansioiden nousu.

Valtiolle tämä tekee hyvää: mitä enemmän palkat nousee, sitä enemmän valtio saa verotuloja. Valtio kerää hyödyn ja kuntatalous joutuu maksumieheksi. Kunnat tarvitsisivat apua.

- Valtion apuja pitäisi kasvattaa, mutta valtiolta on tullut tiukka linja ettei näin tule tapahtumaan. Rahaa tullaan todennäköisesti kunnissa säästämään hoitajien määrässä. On jo aiemmin päätetty, että kuntien palvelumaksuja tullaan nostamaan 16 prosenttia, joten korotukset on ikään kuin etukäteen jo hinnoiteltu sisään.

Lue myös:

    Uusimmat