KHO: Supo sai irtisanoa virka-ajalla seksiä harrastaneen etsivän

Suojelupoliisi sai irtisanoa virka-ajalla seksiä harrastaneen etsivänsä, linjaa korkein hallinto-oikeus.

KHO:n mukaan poliisi oli virkaa toimittaessaan tahallaan rikkonut virkavelvollisuutensa harrastamalla useita kertoja seksiä vuoden 2010 huhti-joulukuussa.  

Suojelupoliisi kuuli aiemmin henkilöä, joka kertoi tavanneensa seksin harrastamisen merkeissä poliisia virka-ajalla 5–15 kertaa esimerkiksi autossa. Seksikumppanin mukaan poliisilla oli myös muita vastaavia suhteita. 

Mies vaati irtisanomispäätöksen kumoamista seksiriippuvuutensa vuoksi. Oikeuden mukaan hyperseksuaalinen häiriö ei kuitenkaan oikeuta velvollisuuden laiminlyöntiin.  

KHO:n mukaan poliisi olisi seksiseuraa hakiessaan ja seksiä harrastaessaan voinut toimia myös tavalla, joka ei olisi vaarantanut tehtävien asianmukaista hoitoa.

"Kiinnijäämisvaara kiehtoi"

Suojelupoliisin kuulema seksikumppani kertoo epäilleensä, että kiinnijäämisen pelko on jollakin tavalla kiehtonut poliisia.   

Selvityksen mukaan poliisi oli esimerkiksi lähettänyt kumppanille verkossa kolme valokuvaa virkamerkistään. Kaksi kuvista poliisi lähetti kuullun seksikumppanin mukaan chatissa, kun hän esiintyi ilman oikeaa nimeään.  

Kolmannen kuvan kuultava oli saanut ystävältään, joka oli internetissä käydyssä keskustelussa esiintynyt alaikäisenä tarkoituksenaan koetella poliisin rajoja.

Lue myös:

    Uusimmat