KHL perui ottelun, kun osa Jokerit-joukkueesta istui jo bussissa – "Viime metreille tämä meni"

Jokerit-soppa sakenee: KHL pesee kätensä pelin peruuntumisesta – Jokereille tuomittiin luovutustappio 6:26
Videolla Marko Anttilan ja Jari Kurrin kommentteja Jokereiden perutusta ottelusta.

KHL:n viesti Dinamo Minskin ja Jokereiden välisen ottelun kohtalosta otettiin suomalaisseuran toimistolla vastaan juuri ennen joukkueen lähtöä lentokentälle. Joukkueen GM Jari Kurri avasi viime hetkellä tapahtuneen päätöksen taustoja.

Jokerit on ollut kansan huulilla jo pidemmän aikaa Minsk-vierasottelunsa vuoksi. Jokerit sai rajua kritiikkiä osakseen, koska oli aikeissa matkustaa Minskiin, vaikka Valko-Venäjän poliittinen tilanne ei ole tällä hetkellä kovinkaan vakaa.

Torstaina ottelu kuitenkin peruttiin. Jokerit pyysi ottelusiirtoa ja hyvissä ajoin, mutta tuolloin pyyntö evättiin. Keskusteluyhteys asiasta KHL:n kanssa pysyi kuitenkin yllä aina tähän päivään saakka. Lopulta KHL taipui Jokereiden pyyntöön – ainakin hetkellisesti.

– Tämä aihe on ollut esillä monta viikkoa. Mehän jo pari viikkoa sitten pyysimme Minskiltä, että ottelua siirrettäisiin myöhäisempään ajankohtaan, mutta siihen ei silloin suostuttu. Olemme jatkaneet keskustelua nyt jokaisten päivien aikana ja seuranneet, mikä tilanne Minskissä on. Olimme KHL:ään yhdessä jatkuvasti. Sitten KHL sai päätöksen tehtyä, että ottelu siirretään myöhäisempään ajankohtaan, Kurri toteaa MTV Urheilulle.

Tässä uskossa Jokerit siis vielä tovi sitten oli, eikä näin ollen matkustanutkaan Minskiin. KHL tiedotti kuitenkin myöhemmin torstaina, että Jokereille tuomittiin ottelusta luovutustappio, koska joukkue ei saapunut pelipaikalle.

KHL:n ensimmäinen viesti ottelun perumisesta tavoitti Jokerit juuri ennen lähtöä lentokentälle.

– Viime metreille tämä meni. Kaikilla oli laukut pakattuna ja kentälle oltiin menossa. Osa pelaajista oli jo bussissa, osa vielä palaverissa ja osa tuossa pihalla, kun otin pojat kiinni ja kävin läpi, mikä päätös ollaan tehty, Kurri kuvaa tapahtumien kulkua.

Jokerit ehti olla jo tyytyväinen KHL:n päätökseen.

– Se on loistava päätös. Todella kiitollinen siitä, että tämä päätös saatiin aikaiseksi, Kurri totesi ennen tietoa Jokereiden luovutustappiosta.

Ilman KHL:n ilmoitusta, olisi Jokerit matkustanut Minskiin normaalisti ja avannut KHL-kautensa tänään Valko-Venäjällä. Ottelun luovuttaminen ei ollut missään vaiheessa edes vaihtoehto. Nyt Jokereille tuomittiin kuitenkin luovutustappio.

– Ei se (luovuttaminen) ollut vaihtoehto. KHL:n säännöissä ei ole sellaista, jossa voidaan luovuttaa. Tietenkin on tekninen tappio, jos lentokoneeseen tulee jotain tai myöhästyy jostain. Se olisi silloin maksanut reilu 30 000 euroa. Itse ottelun luovuttamisella olisi ollut aika suuret seuraukset, Kurri kertoo.

Mediamylläkkä Jokereiden ympärillä on ollut viime viikkojen aikana hurja. Jokereiden suuntaan satoi rajua kritiikkiä joka puolelta, mikä ei jäänyt huomaamatta GM-Kurriltakaan.

– Onhan se ollut mielenkiintoista seurata tätä kommentointia ja kirjoittelua, mitä asian ympärillä on ollut. Kertoo vain, missä maailmassa elämme ja joudumme elämään Suomikiekossakin, Kurri sanoo.

Jokereiden kausi alkaa nyt vasta lauantaina, kun se kohtaa Latviassa Dinamo Riian. Kauden ensimmäinen kotiottelu on määrä pelata keskiviikkona, mutta toistaiseksi ei ole vielä edes tiedossa, pelaako Jokerit ottelunsa Helsingissä vai jossain muualla. Kotiottelun lipunmyyntiäkään ei olla vielä edes aloitettu.

– Senkin asian parissa työskennellään koko ajan, että mikä meidän tilanteemme on ensi viikolla. Toivottavasti päästään aloittamaan Helsingissä, Kurri sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat