Khatami voitti Iranin vaalit

Uudistusmielisenä tunnettu Iranin entinen kulttuuriministeri Mohammad Khatami on voittanut yllättävän selvästi maassa pidetyt presidentinvaalit. Khatamin päävastustaja, parlamentin vanhoillinen puhemies Ali Akbar Nateq-Nouri myönsi tänään hävinneensä Khatamille.

Khatami sai yli 20 miljoonaa ääntä eli 69 prosenttia kaikista presidentinvaalissa annetuista äänistä, kun taas puhemies Nateq-Nouri sai runsaat 7 miljoonaa ääntä eli 25 prosenttia äänistä, kertoi Iranin apulaissisäministeri Ali Tabesh maan televisiossa illalla.

Teheranin radio kertoi, että Nateq-Nouri onnitteli jo iltapäivällä Khatamia vaalivoitosta ja lupasi tukea uutta presidenttiä tämän työssä.

Sisäministeriön edustajan mukaan eilen pidettyjen vaalien äänestysvilkkaus oli "odotettua suurempi": 88 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Äänestysaikaa jouduttiin jatkamaan kahteen otteeseen yhteensä neljä tuntia ihmisten tulviessa äänestyspaikoille.

Suuri poliittinen muutos

Poliittisten tarkkailijoiden mukaan Iran on matkalla kohti 18-vuotisen islamilaisen vallankumouksensa suurinta poliittista muutosta, kun Khatami elokuussa siirtyy Akbar Hashemi Rafsanjanin seuraajaksi. Rafsanjani on ollut presidenttinä jo kaksi nelivuotiskautta, joten hän ei voinut enää asettua ehdokkaaksi.

Korkein poliittinen valta säilyy kuitenkin Iranin uskonnollisella johtajalla ajatollah Ali Khameneilla. Khatami on vapaamieliseksi luonnehdittu entinen kulttuuriministeri, jonka kannatus on suurinta naisten, nuorten ja älymystön keskuudessa. Hänen vahvimpia tukialueitaan ovat pääkaupunki Teheran ja muut suurkaupungit.

Äänestettyään eilen Khatami lupasi jatkossa kiinnittää enemmän huomioita Iranin naisten ja nuorison asemaan.
-Lupaan, että naisilla ja nuorisolla tulee olemaan osansa Iranin tulevaisuuden rakentamisessa, 54-vuotias islamilaisoppinut sanoi.
(STT-AFP-Reuter-DPA)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat