Kevytvirvoitusjuomien suosio kasvussa

Suomalaiset juovat virvoitusjuomia eniten kesällä. Toukokuun alun ja elokuun lopun välisenä aikana juodaan lähes 40 prosenttia kaikista vuoden virvoitusjuomista. Vuonna 2001 virvoitusjuomakulutus kasvoi keskimäärin 1,4 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Mauista eniten kasvoi appelsiinivirvoitusjuomien myynti, lähes viisi prosenttia.

Kaikkein eniten viime vuonna kasvoi kuitenkin light-virvoitusjuomien kulutus. Niiden kehitys oli selkeästi kokonaismarkkinakasvua vauhdikkaampaa eli lähes kuusi prosenttia. Light-virvoitusjuomien osuus kaikista myydyistä virvoitusjuomista on jo 24 prosenttia.

Tutkimusten mukaan light-juomia nauttivat kaikenikäiset, mutta varsinkin naiset ja nuoret valitsevat mielellään kevyitä virvoitusjuomia, jotka sisältävät vain vähän kaloreita.

Kevyttä virvoitusjuomaa suosiva kuluttaja on uskollinen keveydelle. Jos omaa kevyttä mielimakua ei ole saatavilla, kuluttaja valitsee toisen, mutta silti yleensä aina kevyttuotteen. Kuluttajat myös toivovat kasvaville kevytjuomamarkkinoille uusia makuja.

- Uusia light-juomavaihtoehtoja toivoo kauppaan jopa joka kolmas kuluttaja; 40 prosenttia naisista ja 30 prosenttia miehistä. Noin puolet sanoo juovansa yhtä paljon light-juomia tulevaisuudessa kuin nytkin. Kaikkiaan 32 prosenttia uskoo, että oma light-juomien kulutus kasvaa tulevaisuudessa, kertoo tuotepäällikkö Johanna Sewón Hartwallilta.

Aspartaami maailman tutkituin lisäaine

Kevyttuotteessa saa olla korkeintaan 70 prosenttia energiaa verrattuna tavalliseen tuotteeseen. Light-juomien keveys saadaan aikaan makeuttamalla ne muilla makeutusaineilla kuin perinteisellä sokerilla. Makeutusaineena voidaan käyttää esimerkiksi aspartaamia tai yhdistämällä aspartaamia ja fruktoosia eli hedelmäsokeria.

Fruktoosi saadaan hedelmistä ja se on samaa luonnollista hedelmäsokeria, jota kaikki hedelmät sisältävät. Fruktoosi parantaa makeuden säilyvyyttä ja tekee hedelmäisestä mausta täyteläisemmän ja luonnollisemman. Fruktoosi myös tasaa aspartaamin makua ja kun sitä on vähän, tuote täyttää vielä kevyttuotteen kriteerit.

Aspartaami taas on maailman tutkituimpia lisäaineita. Sillä makeutetaan esimerkiksi jogurtteja, viilejä, makeisia ja monia muita kevyttuotteita. Ruoansulatuksessa aspartaami hajoaa aminohapoiksi, jotka elimistö hyödyntää kuten muutkin proteiinien aminohapot. Suositusten mukaan sitä voi päivittäin nauttia 40 mg/painokilo, joten esimerkiksi 60-kiloinen ihminen voi huoletta juoda viisikin litraa kevytvirvoitusjuomaa päivässä.

- On turvallista juoda kevytvirvoitusjuomia. Raaka-aineet ovat turvallisia, joten itse tuotekin on turvallinen. Makeuttamisessa aspartaamia ei myöskään tarvita kuin pieni määrä, alle gramma valmista juomalitraa kohden. Aspartaami on nimittäin huomattavasti, lähes 200 kertaa, makeampaa kuin sokeri, sanoo tuotekehityspäällikkö Minna Virtanen Hartwallilta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat