Kevin Richardson jätti Backstreet Boysin

Amerikkalaisen menestysbändin Backstreet Boysin Kevin Richardson jättää yhtyeen. Richardson, 33, oli ryhmän vanhin jäsen.

-Kova päätös, mutta minun on korkea aika siirtyä elämässäni eteenpäin, Richardson perustelee lähtöään.

Backstreet Boys tunnetaan teinityttöjen suosiossa kylpevänä poikabändinä. Esimerkiksi jalkapalloilussa 35-vuotiaat siirtyvät ikämiessarjaan. 33 ikävuodellaan ikämiessarjan kynnykselle ehtineen Richardsonin ratkaisua jättää poikabändi ei siis kannata suuremmin ihmetellä.

Richardsonin lähdön myötä Backstreet Boys kutistuu viisikosta kvartetiksi. A.J. McLean, Howie Dorough, Nick Carter ja Brian Littrell ovat ilmoittaneet, että he eivät suunnittele Richardsonin korvaamista uudella jäsenellä.

-Pidämme Kevinille oven auki siltä varalta, että hän haluaa palata takaisin bändiin, Backstreet Boys julistaa kotisivullaan.

Backstreet Boys on menestynyt Suomessakin sangen hyvin. Yhtye on ollut albumilistan ykkösenä ja pari platinalevyäkin bändin palkintokokoelmaan on Suomesta lähtenyt.

Backstreet Boys on piakkoin suuntaamassa studioon äänittämään vielä tämän vuoden puolella ilmestyvää uutta albumiaan.

(MTV-STT-AP)

Lue myös:

    Uusimmat