Kevätkylvöt täyteen vauhtiin tällä viikolla

Ensimmäiset kevätkylvöt ovat alkaneet Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa viime viikon lopulla.

ProAgria maaseutukeskuksen mukaan lämpimät säät ovat kuivattaneet peltoja poikkeuksellisen aikaisin. Kevään tulo on noin viikon edellä normaalista, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla jopa kaksikin viikkoa.

Pohjoisrinteillä ja metsän reunoissa on paikoin vielä routaa. Lähes sateeton huhtikuu ja yöpakkaset ovat hidastaneet nurmien ja syysviljan kasvun alkamista. Syysviljan talvehtiminen on sujunut normaalisti. Itä-Suomen runsaslumisilla alueilla lumihome on tehnyt laikkuja rukiiseen. Talvehtimisvaurioita on paikoin myös muualla maassa.

Kevätkylvöt pääsevät täyteen vauhtiin tällä viikolla. Sokerijuurikkaasta on kylvetty jo puolet ja vehnän kylvö on hyvällä alulla. Varhaisporkkanan ja -herneen kylvöt on jo tehty Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla.

Tällä hetkellä kylvetään kesäporkkanaa ja muita juureksia. Kevätkylvöjen odotetaan alkavan muualla maassa vapun jälkeen.

Varhaisperunan istutukset on aloitettu Turunmaan saaristossa, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Uudellamaalla ja Hämeessä jo huhtikuun alussa. Turunmaan saaristossa varhaisperuna on jo ehtinyt taimettua. Etelä-Suomessa varhaisperunasta on istutettu puolet. Istutukset ovat noin kymmenen päivää edellä. Myös Pohjanmaalla varhaisperunan istutus on alkanut.

Marja- ja hedelmätarhoissa ei ole toistaiseksi havaittu talvivaurioita. Mansikan kasvu ja omenapuiden silmujen kehittyminen on vasta alussa Etelä-Suomessa. Talvivaurioita päästään arvioimaan tarkemmin vasta, kun kasvu on alkanut kunnolla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat