Keväthelle hellii Eurooppaa

Euroopan kaupungeissa nautitaan tällä hetkellä ajankohtaan nähden epätavallisen lämpimästä säästä. Pääsiäisen alla esimerkiksi Ranskassa, Pariisin puistossa Eiffel-tornin juurella, lämpötila hipoi 28 plusastetta.

– Sää nostaa mielialaamme. Tuntuu, kuin olisimme lomalla, kertoo ranskalainen Leila Zanzher.

Belgian Brysselissä nautitaan myös kevätsäästä. Lämpötila ei nouse ihan samoihin lukemiin kuin Pariisissa, mutta silti kaupunkilaiset viilentävät oloaan jäätelöllä.

Kreikassa puolestaan on muuta Eurooppaa viileämpää näin lomien alla. Kreikassa kylmä tuuli sai noin 15 asteen lämpötilan tuntumaan entistä kylmemmältä. Kreikkalaiset nauttivat kevään tulosta heittelemällä kiviä mereen ja keräilemällä simpukankuoria. Muutama rohkea oli uskaltautunut jo uimaan.

– Odotimme todella hieman parempaa säätä lomalle. Mutta aurinko paistaa, joten ei ole valittamista. Tämä on juuri täydellinen pääsiäissää: ei liian kylmä, ei liian kuuma, sanoo kreikkalainen Manos Katantonakis.

Saksassa säätieteilijät ennustavat ennätyslämmintä pääsiäiseksi.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat