Kevät vie runoilijan kiertueelle

Maaliskuu on runoilija Heli Laaksosen mielestä oivallinen kuukausi tunnelmoida keväästä. Kun maata täplittävät pakokaasun värittämät lumenriekaleet ja auringonvalokaan ei vielä lämmitä, tarvitaan uskon vahvistusta.

Runoilija Heli Laaksosen maaliskuun ohjelma on tiukka mutta vanhastaan tuttu. Rouhevasta lounaismurteestaan kuulu runoilija starttaa jo kolmatta kertaa maaliskuiselle runokiertueelle. Kiertueen nimi on tällä kertaa Vartti vail kevät – siitäkin huolimatta, ettei runoilija aio juuri kevättä hehkuttaa.

– Mää tein nyy täsä simmosen koekeikan Köyliös ja pirin kiartuelöpinäni eli puhusin runssan tunnin verra. Ajattelin sen jälkke et tämmöne jutturunko täsä vois olla. Ko tarkemmi miättisin, huamasin, etten ollu kerttaka sanonu sana kevät, Laaksonen naurahtaa.

Runoilija ei itse tunnustaudu kevätihmiseksi, koska luonnon vihreys ja puhtoisuus saa hänet ”pualkatteliseks siit, et mink tähre ihmine ei vois mennä talveks jonneki puunrunkon sisäl ja tuupata sit ittes keväste uuten ulos”. Yleisöstään Laaksonen on kuitenkin huomannut, että kevätkiertueelta tullaan hakemaan iloa raskaan talven jälkeen.

– Ihmisist näke, ett jonkinkaltast valo nee tuleva hakema ennen ko kevät alkkaka. Ihmine tarvitte ilon ja valon purskuttamist maaliskuus, ku kevät ei viäl näy.

Murteella halki Suomen

Runoilijaksi menestynyt ja hyvin myynyt Laaksonen on tehnyt murteestaan jo tavaramerkin. Se ei herätä inhoa tai vastustusta kuulijoissa, vaikka matkaa lounaismurteiden alueelle olisi satoja kilometrejä.

– See mimmottos mun murttesse suhtauruta, riippu aika paljo siit juur misä päin mää ole. Läntises Suames ihmiset kuulusteleva munt ko oman kylä flikoi ja muisteleva omi mammojas. Piäksämäel, Kuusankoskel taik vaik Jyväskyläs kuulostellaan eksoottisen ilmiönä et tommostaki voi olla. Osa tiätyst kattele et mist ihme 1800-luvult tommonenki on tän karannu.

Laaksonen sanoo yleisön ymmärtävän hyvin murrerunojen sisältöä. Epäselvyyksiä ei usein aiheutakaan murre, vaan runoihin kätketyt ajatusleikit. Laaksonen nauraakin, ettei yleisö uskalla valittaa runoilijan vaikeaa murretta.

– Olen sitä miält, et kaik täysjärkise ymmärtävä, mitä mää puhun - ja tommose lausunno jälkke ei kukka yleensä kehta tulla ilmottama, et mää en nyy oikke käsittäny.

Runohurmosta

Monipuolisesti kieltä käsittelevä Laaksonen muistetaan murrerunojen ohella myös Lauri Tähkä & Elonkerjuun fanikirjasta Ilo joka elättelöö. Yhtyeen jäsenten kanssa ystävystynyt Laaksonen myöntää saaneensa Lauri Tähkältä neuvoja kiertämiseen ja esiintymiseen. Runokeikoilla ei kuitenkaan nähdä elonkerjuumaista rockhurmosta.

– No ei onneks. Mun yleisöni ytime muarostava simmoset ihanat kesk-ikkäset frouvat, jotka ei luojan kiitos nouse seisoma taik heittel pehmoeläimi laval. Mut kyl mul kauhia tärkiä see, et nee oikias kohras taputtava ja joskus hörähtävä nauruhu. Mää jonkin verran kirjotan kipiöi asioi myäski, suurt kotoikävä tai jonkun ihmisen kaipuut. Sillon tietynlainen hiljasuus yleisös ja nialasu on yks tärkiä palaute.

Laaksonen sanoo saavansa nauttia yleisön suosiosta Elonkerjuun tavoin silloin, kun kirjoittaa keikan jälkeen nimmareita.

– Joo, mut ihmise ihohon en kirjot. Siin on jotta simmost kamala, ku joku tule pyytämä, et veräs tohon käsivartte. En verä, kyl paperin täyty kelvat. Yhte sotilaspassiinki mää olen kirjottanu nimmarin. Siin kysytti myäski jotta kelposuut. Mää laitin et ei mittä vikka.

Murteesta kiinni

Kiertueen lisäksi Laaksosella on työn alla livekeikkoja ja henkilöhaastattelun sisältävä runo-DVD. Myös uudet runot pulpahtelevat paperille. Hän aikoo jatkaa runoiluaan lounaismurteilla, koska kokee sen olevan alitajuntansa kieli. Myös muille hän suosittelee lapsuuden murteen säilyttämistä.

– Ain sitä murret ei voi puhhu, mutta ei see hävi minnekkä. Ko tule oikia hetki, sillon ko o vaik kotoseurul käymäs, sen voi otta esil. See on ko kurkkupurkki, iha hyvän see on siäl säilyny!