Kevät etenee viikonloppuna, pohjoisessa vielä metri lunta

Pohjois-Suomessa on vielä yli metri lunta. Helsingissä linnut laulavat ja sipulikukkien odotetaan nousevan viikonlopun lämpimillä pintaan.

Viiden vuorokauden sääennuste lupaa loppuviikoksi sään lämpenevän.

- Kaakosta alkaa virrata lämmintä ilmamassaa ja viikoloppuna suuressa osassa maata paikoin yli 10 astetta lämmintä, auringossa aivan varmasti, MTV3:n meteorologi Mette Mannonen kertoo.

Yöt ovat vielä kylmiä eli pakkasen puolelle mennään öisin.

Lumi on sulanut lähes kokonaan koko läntisestä Etelä-Suomesta ja Pohjanmaalta. Helsingissä ja rannikolla odotetaan jo krookuksien ja hyasinttien nousevan maanpinnalle kukkimaan. Rymättylässä Varsinais-Suomessa kylvettiin viime perjantaina jo varhaisperunaa.

Keskisessä-Suomessa lunta on alle 25 senttiä, Itä-Suomessa enemmänkin. Pohjois-Suomessa lunta on vielä reilusti yli metri. Esimerkiksi Luostolla lasketellaan vielä täyttä päätä, kuten oheisesta linkistä Netti-tv:stä näet.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat