"Keväästä nauttiva nalleveitikka" säikäytti Kärkölässä

Karhuhälytys aiheutti tänään jännitystä Kärkölän Lappilassa. Karhusta oli saatu näköhavainto, joka käynnisti operaation eläimen karkottamiseksi.

Peltotöissä ollut maanviljelijä Jukka Virolainen näki aamulla karhun löntystelevän peltonsa poikki metsään lähellä koulua.

– Olin muokkaamassa peltoja ja kello oli 7.25, niin tuoltapäin löntysti pikkuhiljaa isohko karhu 50 metrin päästä tämän savipellon yli tuonne metsään eikä sillä ollut kiire mihinkään.

– Olin itse noin 300 metrin päässä. Tuonne naapurin metsään se häippäsi. Se oli noin kaksivuotias ja 150-200 -kiloinen tavallisen oloinen keväästä nauttiva nalleveitikka.

Koululaiset eivät päässeet välitunneille ja varajärjestelyjä tehtiin. Rehtori Petri Käkönen sanoi, että koulu oli varautunut tiedottamiseen.

– Ensin luonnollisesti opettajia tiedotettiin karhu-asiasta ja he jakoivat tietoja oppilaille. Kun poliisiviranomaiset olivat kertoneet valtakunnallisesti asiasta, niin jouduimme aika nopeasti vastaamaan vanhempien puheluihin siitä, miten lapset pääsevät kotia ja miten kuljetamme heidät seuraavana päivänä kouluun. Kaikki sujui kuitenkin hyvin.

Maamme kaikkiin kouluihin on jaettu ohjeita myös tällaisiin poikkeuksellisiin tilanteisiin.

– Tokihan meillä on kriisisuunnitelmissa myös tämäntyyppisiin uhkatilanteisiin ohjeet miten toimia. Toki viranomaisten kanssa yhteistyössä tätä asiaa ratkoimme. Vanhemmille kerrottiin heti tietoa siitä, että tilanne on lauennut.

Koulutoimiin tilanne ei vaikuttanut mitenkään. Koululaiset kuitenkin pitivät mahdollista karhun kohtaamista pelottavana. Valtteri Virolainen pelkäsi koiransa puolesta.

– Ei siinä mitään ihmeellistä, kyllähän se vähän pelottaa, että se tulee syömään koiran tai jotain tällaista.

Poliisi totesi puolenpäivän aikoihin jälkien perusteella karhun poistuneen Lappilan alueelta pohjoiseen päin. Oletettavasti se ei enää ole taajaman alueella vaan on siirtynyt metsiin. Aiemmin Lappilan alueelle annetut karhuvaroitukset on peruutettu.

Lue myös:

    Uusimmat