Kevään yhteishaku alkaa

Tänään alkaa kevään yhteishaku ammattikouluihin, päivälukioihin ja kansanopistoihin eli niin sanottuun toisen asteen koulutukseen. Hakuaika päättyy 21. helmikuuta.

Peruskoulun 9.- ja 10.-luokkalaisten hakuaika yhteishaussa alkaa pääsääntöisesti vasta maaliskuun puolivälissä. Kaikkien on kuitenkin jätettävä sininen hakukortti jo helmikuun 21. päivään mennessä kaikkiin niihin oppilaitoksiin, jotka järjestävät valintakokeita.

Kevään yhteishaussa oleva koulutus alkaa elokuussa. Ennakkotietojen mukaan aloituspaikkoja on koko maassa ammatillisessa koulutuksessa 42 000, päivälukioissa 40 000 ja kansanopistoissa 1 600 eli yhteensä 83 600.

Viime kevään yhteishaussa hakijoita toisen asteen koulutukseen oli 105 000. Heistä koulutuspaikan sai 79 000.

Myöhemmin keväällä haetaan vielä ammattikorkeakouluihin ja opistoasteelle, joiden hakuaika alkaa maaliskuun puolivälissä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat