Kestävän kehityksen messut Hyvinkäällä

Ensimmäinen Suomessa järjestettävä kestävää kehitystä esittelevä tiedotus- ja valistustapahtuma pyörähti käyntiin Hyvinkäällä torstaina. Sunnuntaina päättyvien Kestävä Suomi 98 -messujen yhteydessä pidetään parikymmentä seminaaria. Ohjelmatarjonnasta vastaa noin 30 eri tahoa.

Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Sirkka Hautojärvi korosti torstaina ympäristöongelmien olevan vielä voitettavissa oikeiden valintojen avulla, mutta muistutti kuluttajien tarvitsevan tietoa avuksi valintojen tekemiseen.
-Kestävä Suomi -messut ovat apuneuvo tiellä kohti kestävää kulutusta, sanoi Hautojärvi.

Hyvinkään Wanhan Villatehtaan messukortteleissa esittäytyvät rinta rinnan niin yritysmaailman kuin hallinnon ja järjestöjen edustajat. Näytteilleasettajia valittaessa on kiinnitetty huomiota paitsi esiteltävien tuotteiden ja palvelujen ekologisuuteen, myös esittelyn havainnollisuuteen ja innostavuuteen.

Messujen ekologisen rakentamisen näyttelyssä on esillä koko rakentamisen kirjo maankäytön suunnittelusta rakennusosien pintakäsittelyyn. Erityisesti otetaan huomioon rakennusten ja rakenteiden hyödyntäminen ja korjaus sekä luonnolliset ratkaisut kosteus-, lämmitys- ja ilmanvaihto-ongelmiin.

Messujärjestäjät ovat Riihimäen Messut ja Suomen Luonnonsuojeluliitto.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat