Keskustelut helikopterivalmistajien kanssa jatkuvat

Puolustusvoimat jatkaa keskusteluja helikopterivalmistajien kanssa ensi viikolla. Amerikkalainen Sikorsky on vuorossa maanantaina ja mahdollisesti sen jälkeen vielä ranskalainen NH-Industries. Kullekin valmistajalle on laadittu erikseen kahden päivän ohjelma. Helikopterivalmistajien kanssa käytäviin alustaviin keskusteluihin osallistuvat helikopterihankkeen projektihenkilöstö sekä puolustusministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön sekä kotimaisen puolustusvälineteollisuuden edustajat.

Keskustelut valmiusprikaatien käyttöön hankittavista kuljetuskoptereista aloitettiin toukokuun puolivälissä Helsingissä amerikkalaisen Boeingin kanssa. Amerikkalaisyritys valmistaa mm. suurikokoista CH-47-kuljetuskopteria (Chinook), joka oli käytössä jo Vietnamin sodassa. Myös Sikorskyn edustajille esitellään ensi viikolla projektin aikataulu ja tavoitteet, helikoptereille asetettavat vaatimukset sekä keskustellaan vastaostojärjestelyistä ja suomalaisen teollisuuden osallistumisesta hankkeeseen. Valmistajalle taas annetaan mahdollisuus esitellä puolustusvoimille tuotteitaan.

Kesäkuun toiselle viikolle helikopterikeskustelut on sovittu venäläisen Rosvoorouzhenian kanssa ja niitä käytäneen heti sen jälkeen myös eteläafrikkalaisen Denelin ja loppuviikosta vielä ranskalaisen Eurocopterin kanssa. Tässä vaiheessa sovitun aikataulun mukaan olisivat juhannuksen alusviikolla vielä vuorossa amerikkalainen Bell ja italialainen Agusta. Valmistajista EH-Industriesin ja Westlandin kanssa ei keskusteluaikataulua ole toistaiseksi sovittu; niitä edustanee keskusteluissa Agusta.

Alustavat keskustelut eri kopterivalmistajien kanssa on tarkoitus käydä heinäkuun alkuun mennessä. Niiden yhteydessä ei konkreettisesti tutustuta helikopterikalustoon, vaan siihen päästään ensi syksynä. Tarjouspyynnöt valmistajille lähetetään aikaisintaan vuoden lopussa. Puolustusministeriö lähetti huhtikuussa kymmenelle kuljetushelikoptereita valmistavalle yritykselle hankintaan liittyvän avauskirjeen ja kutsun saapua Helsinkiin.

Lue myös:

    Uusimmat