Keskustelu musiikkitalosta kuumenee yhä

Helsingin Töölönlahden ja musiikkitalon rakentaminen jakaa vahvasti kaupungin päättäjien mielipiteet. MTV3:n uutisten tavoittamista kaupunginvaltuutetuista 35 kannattaa alueen rakentamista - 32 taas on hanketta vastaan.

Makasiinit vaiko musiikkitalo? Tätä kysymystä on Helsingissä puntaroitu pitkään.

MTV3:n uutiset kysyi kaupunginvaltuutetuilta, kannattavatko he kaupunkisuunnittelulautakunnan esitystä Töölönlahden rakentamisesta.

85:stä valtuutetusta tavoitettiin 76. Heistä 35 asettui musiikkitalon ja Töölönlahden rakentamisen kannalle. Hanketta ilmoitti vastustavansa 32 valtuutettua.

Voimakkainta kannatus on valtuuston suurimmassa puolueessa kokoomuksessa.

- On tärkeää, että Töölönlahden kehittäminen saadaan liikkeelle ja jos ja kun tuo kaava hyväksytään, niin silloin aletaan rakentaa sellaista kaupunkilaisten olohuonetta, jossa on kaikki, mitä toimiva ja elävä keskusta tarvitsee, perustelee kaupunginvaltuutettu, kokoomuksen Sari Sarkomaa.

Yhtä vahvasti kuin kokoomus ajaa hanketta, vihreät vastustavat sitä. Vihreillä on Helsingin valtuustossa toiseksi eniten edustajia.

- Se ei toiminnallisesti vastaa näkemyksiäni siitä, mitä on hyvä kaupunkikeskusta: ihmisläheinen, sellainen jossa on tekemistä ja asiakas- ja ihmisvirtoja. Siinä on jo näitä kulttuuripömpeleitä ja näitä hallintorakennuksia ja Sanomataloa, vastaa puolestaan vihreiden valtuutettu Inka Kanerva.

Valtuuston kolmanneksi suurimmassa ryhmässä sosialidemokraateissa moni kannattaa rakennushanketta. Edelleenkin kuitenkin jopa puolet demareista harkitsee kantaansa.

- Tähän on tullut sellaisia intohimoja, siis toisaalta kun ajatellaan Helsingin kaupungin ongelmia, niin tämä ei ole ehkä se kaikkein tärkein asia, ja sen takia minäkin olen ajatellut ottaa tässä vähän lungisti, kiertelee demarivaltuutettu Harri Saksala.

Ympäristöministeriö liittyi tänään kaavaesityksen arvostelijoihin.

Vanhojen tavaramakasiinien säilyttämistä mahdollistavaa kaavavaihtoehtoa ovat aiemmin kaivanneet myös Museovirasto ja Uudenmaan ympäristökeskus.

Töölönlahden rakentamisesta ja musiikkitalosta päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto - näillä näkymin kuukauden-parin kuluessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat