Keskustavasemmisto voitti Liettuassa

Keskustavasemmistolaiset oppositiopuolueet voittivat Liettuan vaaleissa enemmistön parlamenttipaikoista hallituspuolueen jäätyä tappiolle.

Tänään oli kuitenkin yhä epäselvää minkälainen hallituskoostumus vaalien seurauksena syntyisi. Kun yli 60 prosenttia äänistä oli laskettu entisen presidentin Algirdas Brazauskasin johtama Sosiaalidemokraattinen liitto oli saamassa noin 48 edustajaa 171-paikkaiseen parlamenttiin.

Brazauskas kiirehtikin jo vakuuttamaan, ettei Liettuan ulkopoliittinen linja tule muuttumaan. Liettua pyrkii edelleen niin EU:n kuin sotilasliitto Natonkin jäseneksi.

Vaalien kakkoseksi oli yllättäen nousemassa Liberaalinen puolue, joka oli saamassa yli 30 paikkaa. Vaalien toinen ennakkosuosikki Uusi liitto oli saamassa noin 30 paikkaa.

Sosiaalidemokraattien ja Uuden liiton hallitusyhteistyö ei näyttänyt todennäköiseltä, sillä Uuden liiton johtaja Arturas Paulauskas torjui mahdollisuuden tuoreeltaan. Hänen mukaansa sosiaalidemokraattien ja Uuden liiton yhteishallitus "on tuskin mahdollinen". Hallituspuolue Kotimaan liitto sai kokea vaaleissa karvaan tappion. Se menetti vaaleissa kymmeniä edustajia ja oli saamassa uuteen parlamenttiin vain noin 10 paikkaa.

(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat