Keskustanaiset: Palkkatasa-arvo toteutettava

Helsingin työväentalolla kaksipäiväiseen kokoukseensa kokoontuneet keskustanaiset edellyttävät, että tavoitteista saada aikaan merkittävä palkankorotus mm. naisvaltaiselle hoitoalalle ei luovuta.

Suomen Keskustanaiset vaativat hallitusta huolehtimaan naisvaltaisten alojen palkkatasa-arvon toteutumisesta.

-Valtio ei voi olla palkansaajajärjestöjen erimielisyyksiin vedoten tekemättä asian eteen mitään.

Järjestö toteaa kannanotossaan, että "on jatkettava edellisen hallituksen aloittamaa palkkaohjelmaa naisten palkkatasa-arvon toteutumisen edistämiseksi. Sukupuolten välisten palkkaerojen kasvu on saatava taittumaan ja naisvaltaisille aloille tulee osoittaa kuntien lisävaltio-osuuden muodossa huomattava lisäpanostus.

Tasa-arvoa tulee Keskustanaisten mielestä noudattaa myös puolueen henkilövalinnoissa. -Keskusta rp:n sääntöjä tulee muuttaa niin, että sinne kirjataan tasa-arvolain mukaisesti vaatimus, että keskustan puolue-elimissä henkilövalintoja tehtäessä tulee valita vähintään 40 prosenttia molempia sukupuolia.

Joustavuutta päivähoitoon

Keskustanaiset vaativat hallitukselta myös selkeää kantaa päivähoidon turvaamiseen. Vaikka vastuu lapsen kasvatuksesta on ensisijaisesti vanhemmilla, subjektiivinen oikeus päivähoitoon on järjestön mielestä säilytettävä.

-Päivähoitojärjestelmän pääongelma ei ole se, että kotona olevien vanhempien lapset täyttävät päiväkodit. Huomiota on kiinnitettävä liian suuriin ryhmäkokoihin, henkilökunnan riittävyyteen ja päivähoitojärjestelmän joustavaan palvelutarjontaan.

Kehittämistä vaatisivat kotihoidon kaltaiset keinot tarjota lastenhoitopalveluja tilapäiseen tarpeeseen. Tällainen tarve on esimerkiksi sellaisilla vanhemmilla, jotka opiskelevat, tekevät niin sanottuja keikkatöitä tai lyhyitä sijaisuuksia tai ovat työnhakijoina. Nykyisessä järjestelmässä vanhemmat joutuvat järjestön mielestä käyttämään päivähoitoa säännöllisesti turvatakseen palvelujen pysyvyyden.

Lapsiperheiden ennaltaehkäisevä lähipalvelu helpottaisi myös perheitä poikkeuksellisissa tilanteissa.

Jäätteenmäki jatkaa keskustanaisten johdossa

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki jatkaa Keskustanaisten puheenjohtajana seuraavan kaksivuotiskauden. Jäätteenmäki valittiin tehtävään yksimielisesti sunnuntaina.

Keskustanaiset valitsivat järjestölle myös kaksi varapuheenjohtajaa. Etelä-Pohjanmaan Keskustanaisten puheenjohtaja Eija Sippola voitti tiukan äänestyksen jälkeen rovaniemeläisen Tatja Karvosen kolmella äänellä.

Pielaveteläinen kansanedustaja Elsi Katainen jatkaa varapuheenjohtajana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat