Keskustan Sipilä yllättyi Stubbin voitosta

Oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä myöntää yllättyneensä Alexander Stubbin valinnasta kokoomuksen puheenjohtajaksi.

Sipilä kertoo MTV Uutisille uskoneensa kokoomusvaikuttajia, jotka ennustivat Jan Vapaavuorelle voittoa.

Hän sanoo, että Stubb on esittänyt  "hämmästyttävän" oikeistolaisia mielipiteitä kampanjansa aikana.

- Katsotaan nyt, miten ne tasoittuvat, kun realiteetit tulevat eteen, sanoo Sipilä.

Sipilän mukaan eduskuntavaalien jälkeen mahdollinen hallitusyhteistyö toimii kaikkien kanssa.

- Hän (Stubb) on miellyttävä persoona. Olemme yhdessä käyneet lenkillä, joten sekin sujuu, kertoo Sipilä.

Keskusta valitsi Sipilän puoluekokouksessaan yksimielisesti puheenjohtajakseen uudelle kaksivuotiskaudelle.

Kiitospuheessaan Turun puoluekokouksessa Sipilä muisteli, kuinka kaksi vuotta sitten Rovaniemellä osa puoluekokousedustajista itki puheenjohtajavaalin tuloksen selvittyä. Sipilä otti tuolloin tehtäväkseen keskustan yhtenäistämisen.

Lue myös:

    Uusimmat