Keskustan Sipilä: Yle-veron korotus jäihin

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esittää, että Yle-veron indeksikorotuksesta luovuttaisiin.

Sipilä pitää vaarana median yksipuolistumista, kun samaan aikaan kaupalliset yhtiöt säästävät ja Ylen verotulot kasvavat.

- Kun muualla jaetaan kurjuutta, ei ole oikein, että Yleä tuetaan indeksikorotuksella. Harkitsisin korotuksesta luopumista ainakin kolmen vuoden määräajaksi, Sipilä sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

Hallitus on jo päättänyt Ylen määrärahojen korotuksesta ensi vuodelle. Indeksikorotus nostaa Yle-veron tuottoja noin 10,5 miljoonalla eurolla yhteensä 510,5 miljoonaan euroon.

Oppositiojohtaja Sipilä toivoo lisäksi Ylelle ja kaupalliselle medialle uudenlaista yhteistyötä, josta molemmat hyötyisivät.

- Yle voisi ostaa lehtien tai STT:n sisältöjä tai antaa omaa sisältöään ilmaiseksi muiden medioiden käyttöön, hän sanoo.

Sipilä arvostelee voimakkaasti Kataisen hallitusta lehtitilausten arvonlisäveron korottamisesta. Vero on Sipilän mielestä kiihdyttänyt alan vaikeuksia, eikä ole edes tuottanut toivottua määrää verotuloja.

- Lehti-alvin nosto osui äärimmäisen huonoon aikaan, hän muistuttaa.

Sipilä esittää lääkkeeksi, että hallitus laskisi digitilausten verokannan printtitilausten tasolle.

- Median säilyminen monipuolisena on äärimmäisen tärkeä asia. On kysymys kulttuurista, sivistyksestä ja vallan vahtimisesta, Sipilä sanoo.


Elinkeinoministeri, kokoomuksen Jan Vapaavuori kirjoittaa Twitterissä, että ehdotus indeksikorotuksen jäädyttämisestä on harkinnan arvoinen.

Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja, sdp:n kansanedustaja Ilkka Kantola sanoo puolestaan pyytävänsä Ylen hallitukselta selvitystä siitä, mitä vaikutuksia indeksikorotuksen poistolla olisi.  

Lue myös:

    Uusimmat