Keskustan puheenjohtajan sairausloma jatkuu vielä

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä palaa takaisin töihin vasta maaliskuun 17. päivä. Sipilä kertoo asiasta blogissaan. Alun perin Sipilän sairausloman oli määrä kestää tämän kuun loppuun. 

Sipilä sai eilen tulokset tutkimuksista, joissa selvitettiin keukoveritulpan uusiutumisen syitä.

– Tutkimuksissa ei löytynyt erityistä syytä tai perinnöllistä taipumusta sairauteen. Noin viidenneksessä tapauksista syyksi osoittautuu jokin muu vakava sairaus, joka olisi vaatinut rankempia jatkohoitotoimenpiteitä. Myös tällainen on kohdallani poissuljettu, Sipilä kirjoittaa. 

Sipilän mukaan uusi lääke on purrut aiempaa tehokkaammin ja se on poistanut kesäisen ensimmäisen tukoksen jäännökset.

– Odotan innolla kuntoutusjakson päättymistä ja töihin palaamista. Meillä on paljon tehtävää.

Sipilä jäi sairauslomalle tammikuun lopulla. 

Lue myös:

    Uusimmat