Keskustan puheenjohtaja myöntää jätevesiasetuksen virheet

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä myöntää, että puolue töppäsi jätevesiasetuksessa. Blogissaan Sipilä tilittää, että Keskusta ei kuunnellut riittävästi maaseudun ihmisiä ja asetuksen muutos kesti liian kauan.

Sipilän mukaan myös päättäjät ja viranomaiset ovat epäonnistuneet viestinnässä. 

– Ihmiset eivät vieläkään tiedä, mitä heiltä vaaditaan. Ruotsissa asia tehtiin selvemmin ja ihmiset saivat selkeät ohjeet, Sipilä kirjoittaa.

Kiistelty jätevesiasetus säädettiin vuonna 2003, mutta siihen tuli muutoksia keskustalaisen ympäristöministerin Paula Lehtomäen kaudella. Nykymuodossaa jätevesiasetus hyväksyttiin vuonna 2012. 

Asetuksen velvoitteiden toteutuminen määräajassa kevääseen 2016 mennessä ei ole Keskustan mielestä realistista. 

Sipilä esittää, että "kuivan maan kiinteistöllä" eli rantojen ja tärkeiden pohjavesialueiden ulkopuolella asetusta sovelletaan vain silloin, kun kiinteistöllä tehdään rakennuslupaa edellyttäviä peruskorjauksia.

Samassa yhteydessä rakennusvalvonta ohjeistaa, pitääkö jätevesien käsittelyä parantaa. Kolmiosainen sakokaivo ja toimiva maaperäkäsittely riittävät. Jos kiinteistöön ei muutenkaan investoida, ei jätevesiasetuskaan edellytä toimenpiteitä.

Keskustan mielestä rannoilla ja tärkeillä pohjavesialueilla voidaan noudattaa kuntien rakennusjärjestystä ja ympäristönsuojelumääräyksiä. 

– Kiinteistönomistajille on tultava viranomaiselta selvä viesti, mitä häneltä odotetaan ja kohtuullinen määräaika, jos parannuksia tarvitaan, Sipilä sanoo blogissaan. 

Keskusta pitää myös tärkeänä, että toimialan urakoitsijat ja laitevalmistajat kantavat vastuun tontille mahdollisesti asennettavien laitteiden toimivuudesta asetuksen mukaisesti.

Lue myös:

    Uusimmat