Keskustan Laaninen: Hallitus harhauttaa tiedotuksellaan

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen syyttää hallitusta vääristelystä budjettitiedotuksessa. Hallituksen tiedotuslinjassa totuus on Laanisen mukaan alistettu poliittiselle tarkoituksenmukaisuudelle.

– Hallituksen budjettitiedotteen numerot ovat sinänsä oikeita, mutta ne antavat todellisuudesta harhaanjohtavan kuvan, Laaninen toteaa.
Hän viittaa uusiin satsauksiin, jotka tosiasiassa kumoavat aiemmin tehtyjä säästöpäätöksiä.

Esimerkiksi hän nostaa poliisin määrärahat, joihin kohdistettiin budjettiesityksessä 6,5 miljoonan euron lisäys. Laaninen huomauttaa, että todellisuudessa kyse on aiemmin tehdyn leikkauksen perumisesta.

Myös väite koulutukseen satsaamisesta on Laanisen mukaan virheellistä, koska koulutuksen ja tutkimuksen määrärahoista on mm. Akavan mukaan säästetty tällä vaalikaudella noin kaksi miljardia euroa.

– Pelkästään ammattikorkeakoulujen rahoituksesta häviää seuraavien vuosien aikana 20 prosenttia.

Eräin kohdin hallituksen budjettitiedotteen kieli lähenee hänen mielestään "Georg Orwellin uuskieltä, jossa totuus käännetään päälaelleen". Hallituksen mukaan ostovoimaa vahvistetaan, vaikka Veronmaksajien Keskusliitto arvioi ostovoiman kokonaisuudessaan heikentyvän.

Lue myös:

    Uusimmat