Keskustan etelänmatkan uusin käänne - Sipilä pidettiin pimennossa

Keskustan Kanarian-matka on saanut uusia käänteitä. Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen myöntää töpänneensä matkan suunnittelussa.

Keskusta lennätti piirijärjestöjen toiminnanjohtajia ja osan puoluetoimiston väestä viime viikon perjantaina Kanariansaarille työ- ja lomamatkalle. Matka on kiitoksena puolueen työntekijöille presidentinvaalien ja kuntavaalien aherruksesta. Laanisen mukaan matkasta päätettiin hänen johdollaan toiminnanjohtajien neuvottelupäivillä viime keväänä.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sai kuulla Kanarian-reissusta vain noin viikkoa ennen kuntavaalien ratkeamista. Laanisen mukaan matka piti rahoittaa alun perin osittain veronmaksajien rahoilla, eli puoluetuella. Sipilä ei ajatuksesta pitänyt, vaan määräsi, ettei puoluetukea käytetä senttiäkään matkaan.

Puoluesihteeri Timo Laaninen, onko tässä ollut jonkinlainen yhteydenpito-ongelma puoluejohtaja Sipilän kanssa?

– Minun olisi pitänyt informoida Sipilää aiemmin matkasta. Otan asian täysin piikkiini. Se oli minun virheeni. Eli on tässä jonkinlainen tietokatkos ollut, Laaninen kertoo MTV3 Uutisille.

Onko teillä hyvät välit Sipilään?

– Ei siinä (väleissä) ole ollut mitään ongelmaa. Tämä ( uusi rahoituspäätös) oli nyt puheenjohtajan linjaus ja sillä mennään, Laaninen toteaa.

14 000 euron lasku

Matkalle osallistuneet keskustan työntekijät joutuivat itse maksamaan matkasta 155 euroa ja loput tulivat keskustan maksettavaksi. Keskustan kustannettavaksi tulee noin 14 000 euroa.

Juha Sipilä määräsi matkasta kuultuaan, että rahoitus matkalle pitää hankkia ulkopuolisten henkilöiden lahjoituksilla. Sipilä teki päätöksen uudesta rahoitusratkaisusta vain muutamia päiviä ennen reissun alkua. Rahoituksesta on nyt koossa noin 40 prosenttia.

– Tämä oli täysin minun päätös. Ajattelin, että puoluetuella matkustaminen voisi tuoda epäedullista julkisuutta. Ja koska olemme sellaisessa taloudellisessa tilanteessa, että elämme oikeastaan puoluetuella, ajattelin, jotta on parempi hankkia ulkopuolinen rahoitus, Sipilä kertoo MTV3 Uutisille.

Sipilä luottaa yhtä Laanisen kykyihin.

– Minulla on sataprosenttinen luottamus häneen. Ymmärrän toki sen, että kaikki tieto ei välttämättä kulkeudu minulle heti alkuvaiheessa, kun puoluejohto vaihtui, Sipilä selvittää.

Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa.

Lomamatka ei mennyt täysin putkeen

Laaninen puolustaa kuitenkin yhä matkan tarkoitusta. Hänen mukaansa matkalla on tehty töitä vapaa-ajan lisäksi. MTV3 Uutiset kertoi viime viikolla, että keskustan tarkoituksena oli hahmottaa puolueen yhdeksää eri kehittämishanketta ja ensi vuoden toimintaa.

– Puolustan yhä reissua ja siellä on tehty töitä, Laaninen toteaa.

Kaikilta osin reissu ei mennyt kuitenkaan putkeen. Osa työntekijöistä sairastui aurinkomatkalla vatsatautiin. Vatsatautiepisodista kertoi ensimmäisenä Yle eilen.

– Muutama henkilö on joutunut tiputukseen asti, mutta he ovat päässeet jo sairaalasta, Laaninen toteaa.

Reilun parinkymmenen henkilön keskusta-joukko saapuu työ- ja lomamatkalta tämän viikon perjantaina. Laaninen saapui Suomeen jo alkuviikosta työkiireiden takia.

Lue myös:

    Uusimmat