Mainos

Keskustan eduskuntaryhmä hyväksyi sote-sovun

Keskustan eduskuntaryhmä on hyväksynyt yksimielisesti, että puolue lähtee sote-ratkaisun parlamentaariseen valmisteluun mukaan.

Kokous venyi pitkäksi, ja puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo ryhmän keskustelleen muun muassa esityksen auki olevista yksityiskohdista.

Sipilä korosti, että kaikkien pitää joustaa omista malleistaan, kun tehdään kompromisseja. Keskustan ajama kotikunta-maakunta-malli olisi Sipilän mukaan ollut ehdottomasti paras vaihtoehto, mutta sunnuntaina aikaan saatu viiden alueen malli ei ole huono sekään.

Sipilä puolusti toimintatapaa, jossa asia ratkaistiin keskustassakin pienessä piirissä.

– Kukaan puolueen puheenjohtajista ei ole pystynyt tämän prosessin aikana käyttämään sitä puolue-elimissä. Puolueen työvaliokuntaa ja eduskuntaryhmää on meillä pidetty informoituna, ne ovat tienneet missä mennään. Mutta kyllä puheenjohtajalla on mandaatti tehdä tällaisia päätöksiä, Sipilä sanoi eduskunnassa.

Ratkaisu oli vielä sunnuntaiaamuna aidosti auki, Sipilä kertoo, Kesärannassa istuttiin vielä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä aika pitkään.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.