Keskustalle oma ehdokas presidentinvaaleihin

Jyväskylässä kokoontuva keskustan puoluevaltuuskunta haluaa puolueelle oman presidenttiehdokkaan vuoden 2006 vaaleihin. Ehdokas nimetään kuitenkin vasta ensi vuoden syksyllä.

Pääministeri Matti Vanhanen on keskustaväen keskuudessa suurin suosikki presidenttiehdokkaaksi.

Keskusta asettaa oman ehdokkaan vuoden 2006 presidentinvaaleihin. Keskustan puoluevaltuuskunta aikoo esittää kesäkuussa Tampereella pidettävälle puoluekokoukselle tätä koskevan ylimääräisen puoluekokouksen koollekutsumista.

Presidenttiehdokas nimetään syksyllä 2005. Vahvimpana nimenä pidetään ennakkoon pääministeri Matti Vanhasta, joka ei halunnut tänään kommentoida asiaa millään tavoin. Puoluesihteeri Eero Lankian mukaan tarvittaessa puolue järjestää ehdokkuutta koskevan esivaalin.

Keskustan puoluevaltuusto kokoontui tänään Jyväskylään keskustelemaan ajankohtaisista poliittisista linjauksista.

Vanhanen puolusti nimityslinjaa


Pääministeri Matti Vanhanen puolusti hallituksen nimityspolitiikkaa puoluevaltuuskunnan kokouksessa pitämässään avauspuheenvuorossa. Pääministeri korosti, ettei komissaari Erkki Liikasen nimitykseen Suomen Pankin pääjohtajaksi ole kytketty minkään muun viran täyttämistä. Vanhanen syytti erityisesti kokoomusta asian puoluepolitisoinnista.

Pääministerin mukaan hallitus hakee eri tehtäviin vahvoja nimiä. Jos heillä on ollut jossain vaiheessa puoluetunnus, he saavat silti olla hakijoita hakijoiden joukossa. Vanhanen kiisti, että sen enempää Esko Ahon nimitys Sitraan kuin Liikaselta vapautuvan komissaarin paikan täyttäminen olisivat millään lailla sidoksissa Suomen Pankin pääjohtajakysymykseen.

Vahvan ehdokkaan politiikka selittää Vanhasen mukaan myös sen, että hän tukee puhemies Paavo Lipposta komission puheenjohtajaksi tai muuhun mahdolliseen korkeaan tehtävään EU:ssa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 24.04.2004)

Lue myös:

    Uusimmat