Keskusta valitsi vanhan johdon

Keskustan puoluekokous päätti johdon valinnoista tänään Tampereella. Kaikki valinnat olivat yksimielisiä.

Keskustan puoluekokous valitsi tänään Tampereella koko puoluejohdon yksimielisesti alkavalle kaksivuotiskaudelle. Puheenjohtajana jatkaa pääministeri Matti Vanhanen, varapuheenjohtajina kansanedustajat Mari Kiviniemi, Paula Lehtomäki ja Antti Rantakangas.

Puoluesihteeri Eero Lankiakaan ei saanut kilpailijoita, vaikka oli itse toivonut sellaisten löytymistä. Lankian haastajaksi oli yllytetty muun muassa Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtajaa Jarmo Korhosta. Kokouksessa Korhosta ehdittiin myös esittää tehtävään, mutta hän ilmoitti kirjallisesti kieltäytyvänsä kunniasta.

Toisen kerran vajaan vuoden sisällä keskustan puheenjohtajaksi valittu Vanhanen kiitti seisaalleen nousten suosiota osoittanutta puoluekokousväkeä liikuttuneena. Takana ovat raskas pääministerivuosi ja EU:n huippukokous juuri puoluekokouksen alla. Vanhasen mukaan monet ovat sanoneet, että on mukava nähdä puheenjohtaja elävänä. Hän kertoi olevansa itsekin samaa mieltä.

(MTV3-STT)

Lipponen on edelleen Suomen ehdokas EU-komission johtoon, sanoo pääministeri Vanhanen.

(Kymmenen uutiset 19.06.2004)

Vanhanen toivoo, että EU-maat ratifioisivat uuden perustuslain.

(Seitsemän uutiset 19.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat