Keskusta: Valinta oli valtapoliittinen

Keskusta on pettynyt hallituspohjaratkaisuun, mutta ei pidä sitä yllättävänä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen arvioi tuoreeltaan, etteivät vaaleissa puhaltaneet tuulet tai vaalikeskustelussa voimallisimmin esillä olleet painotukset näy Lipposen päätöksessä.

Pekkarisen mielestä romukoppaan heitettiin myös hallitustunnustelijan pyytämät vastaukset keskeisiin kysymyksiin. Keskustan ryhmänjohtajan mukaan valinta tehtiin siten aidosti valtapoliittisista lähtökohdista.

Pekkarinen kertoi, että SDP:n taholta viestitettiin tänään hallituspohjaratkaisun syntyneen käytännössä jo kaksi kuukautta sitten. Ehtona oli se, että vaalitulos tulee olemaan suurinpiirtein toteutuneen kaltainen.
-Sosialidemokraatit olivat täpärällä paalupaikalla. Heidän kannaltaan katsoen oli valinta tehtävä kahden vaalivoittajan välillä.

Pekkarinen kuvaili hallitusneuvotteluihin päässyttä kokoomusta vahvemman puolella olevaksi puolueeksi, joka edistää yhteiskunnallista keskittämistä ja antaa vapaan vallan markkinavoimille.

Toinen vaihtoehto olisi hänen mukaansa ollut keskusta, joka on aidosti ja vahvasti yrittänyt estää sosiaalisen ja alueellisen kahtiajaon kehitystä. Tämä linja olisi Pekkarisen mielestä ollut tunnustelupapereidenkin perusteella lähempänä SDP:tä. (STT)


Lue myös:

    Uusimmat