Keskusta tuimistelee hallitukselle

Oppositio moitti hallitusta hampaattomuudesta Suomen etujen puolustamisessa EU:n maatalousneuvotteluissa. -Lipposen hallituksen toimettomuus ja hampaattomuus on koitumassa kaikkien suomalaisten tappioksi, sanoi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aapo Saari tiistaina välikysymyskeskustelussa eduskunnassa.

Saaren mielestä Suomen hallitus on jäänyt odottelemaan EU:n komission hyväntahtoisuutta, kun monien muiden jäsenmaiden hallitukset yrittävät aktiivisesti minimoida omia viljelijöitään uhkaavia menetyksiä.
-Niiden painostustoimet ovatkin muuttamassa Agenda-hanketta niin, että Suomen menetykset ovatkin alkuperäisistä suunnitelmista kaksinkertaistumassa, Saari sanoi.

Saari puuttui myös maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän (sit.) lausuntoon siitä, että viljelijöiden määrän pitäisi nopeasti alentua.
Hän kyseli, eikö tuhansiin vuosittain nouseva tilojen lopettaminen todellakaan riitä.
-Mitä etua yhteiskunnalle on siitä, että kymmenet tuhannet viljelijät ajetaan ammattinsa lopettamiseen ja samantien ennestäänkin pitkän työttömien jonon jatkoksi, Saari jatkoi.

Saari viittasi Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksen tutkimukseen, jonka mukaan viljelijöiden nimellistulot alentuvat vuodesta 1993 vuoteen 2000 30-50 prosenttia.
Saaren mukaan viljelijät ovat tienneet dramaattisen tilanteen jo pitkään, mutta hallitus sen tähän asti kiistänyt. Hän korosti, että kysymys on nyt elintarviketuotannon ketjun säilymisestä tai kaatumisesta.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat