Keskustalta välikysymys työttömyystilanteesta

Keskusta tekee välikysymyksen työttömyydestä. Puolueen mukaan hallituksen tavoitteena oli työttömyyden alentaminen viiteen prosenttiin ja työllisyysasteen nosto 72 prosenttiin vaalikauden aikana.

Tilastokeskuskuksen uusimassa tutkimuksessa työttömyys oli tämän vuoden maaliskuussa 9,5 prosenttia ja työllisyysaste 66,7 prosenttia. Keskustan mukaan myös nuorten työttömyys on pahentunut nuorisotakuusta huolimatta.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen syyttää viime kädessä pääministeripuolue kokoomusta hallituksen epäonnistumisesta talous- ja työllisyyspolitiikassa. Tiilikaisen mukaan keskusta on kyllästynyt kokoomuksen kiiltokuvapolitiikkaan. 

 – Hallitus on kehysriihen jälkeen antanut ymmärtää, että se on työnsä tehnyt ja Suomen asiat menevät hyvään suuntaan. Pääministeri on käyttänyt tätä eroilmoituksensa yhtenä perusteluna. Todellisuudessa Suomen asiat menevät huonoon suuntaan, Tiilikainen sanoo tiedotteessa.

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilan mielestä hallituksen rima on ollut työttömyyden hoitamisessa liian matalalla.

– Kehyksen kasvupaketissa ei ole elementtejä, joita tämä työttömyystilanne edellyttäisi. 

Keskustan eduskuntaryhmä päätti välikysymyksestä iltapäivän kokouksessaan. Puolue toivoo, että myös oppositiopuolue perussuomalaiset lähtee mukaan välikysymykseen. Puheenjohtaja Timo Soinin mukaan asiasta neuvotellaan keskustan kanssa. 

Juttua päivitetty keskustan eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen 15.55. 


Lue myös:

    Uusimmat