Keskusta pisti jäihin keskustelun porvariyhteistyöstä

Keskusta haluaa lopettaa tällä erää keskustelut kokoomuksen ja keskustan yhteistyöstä presidentinvaalien toisella kierroksella. Keskustan mukaan nyt on satsattava pääministeri Matti Vanhasen kampanjointiin.

Samana päivänä kun Sauli Niinistö ilmoittautui kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi, keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen vakuutti porvariyhteistyön pitävän vaalien toisella kierroksella. Viime aikoina monet keskustavaikuttajat ovat kuitenkin toppuutelleet porvarihurmaa. Mauri Pekkarisen mielestä asia oli menossa överiksi.

Syykin on selvinnyt: puolue päätti pari viikkoa sitten, että elämöinti yhteistyön ympärillä loppuu.

- Me keskustan sisällä, sekä puoluehallituksen työvaliokunnassa että eduskuntaryhmässä, on todettu, että ei ole enää tarvetta tälle keskustelulle. Se, mitä sillä haettiin, saavutettiin ja nyt lähdetään oman ehdokkaan kampanjointiin, toteaa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli.

Ennen toista kierrosta porvariyhteistyöstä ei pihahdeta. Julkisuuteen annetuista lausunnoista kuitenkin muodostuu kuva, että keskustalaisten ystävyys rapisee jo ennen tositoimia. Pekkarisen mukaan Niinistön yhtäkkinen kaulailu ei ollut uskottavaa.

- Varmaan sitten yksittäisiä puheenvuoroja on tullut, mutta olennaista on, mitä keskustan johto ajattelee, sanoo Niinistön kampanjaryhmän vetäjä Jyri Häkämies.

Kallin mukaan kuuden vuoden takaisia tapahtumia ei enää kaivella. Puheiden sisältö mitataan, kun on sen aika.

- Tottakai, jos maahan halutaan saada keskustalainen presidentti, se edellyttää, että kokoomuslaiset häntä tukevat. Näillä keskusteluilla on haettu yhteistä tahtotilaa ja täytyy myöntää, että historian valossa porvariyhteistyössä on parannettavaa, Kalli toteaa.

Demarit ovat ärsyyntyneet porvarikuhertelusta. Vasen laita epäilee, että yhteistyö koskee myös seuraavia eduskuntavaaleja.

- Nyt on jäänyt epäselväksi, mitä täsmälleen ottaen on sovittu. Ei se vielä kuitenkaan huumoriasia ole, sanoo SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 21.04.2005)

Lue myös:

    Uusimmat