Keskusta moittii köyhyyspakettia köyhäksi

Hallituksen kaavailema köyhyyspaketti kutistui lopulta runsaat 200 miljoonaa markkaa aiemmin esitettyä pienemmäksi. Keskusta on esittänyt ankaran moitteensa asiasta.

Mauri Pekkarinen moittii

Noin 530 miljoonan markan köyhyyspaketilla korotetaan mm. asumistukea sekä työmarkkinatuen ja kansaneläkkeen lapsikorotuksia. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen luonnehtii hallituksen budjettipäätöstä "suureksi pettymykseksi".
-Hallituksen "köyhyyspaketti" on todella köyhä. Joiltakin osin sillä korjataan lähinnä hallituksen itsensä viime vuosina tekemiä virheitä, Pekkarinen sanoi.

Puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäen mielestä hallitukselta oli "uskomaton suoritus" kutistaa jo alun perin vaatimatonta köyhyyspakettia vielä yli 200 miljoonaa markkaa.
-Hallitus on tehnyt rutiköyhän paketin, jolla ei köyhyysongelmia ratkaista, Jäätteenmäki sanoi.

Keskustaopposition mielestä hallituksen olisi tullut korottaa mm. alimpia sairaus- ja äitiyspäivärahoja sekä työttömyysturvan peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Vastausta vaille jäi Pekkarisen mukaan myös kysymys, miten eri puolilla maata turvataan samantasoiset peruspalvelut. Pekkarisen mukaan kehysratkaisu vain kasvattaa alue-eroja.

Jäätteenmäki arvostelee myös valtiovarainministeriön suunnitelmia alentaa valtionvelkaa 20 miljardia vuodessa seuraavan kymmenen vuoden ajan. Jäätteenmäki ehdotti aikaisemmin 1,7 miljardin markan köyhyyspakettia.
-Kohtuus olisi, että edes kymmenes valtiontalouden ylijäämästä käytettäisiin köyhyyden torjuntaan, Jäätteenmäki sanoi.

Velan lyhentämisen tavoitteista ei tehty kehysneuvotteluissa päätöstä, vaan asia jää budjettiriiheen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat