Keskusta jäänyt kokoomuksen ja SDP:n väliin

Eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen (kesk.) vaatii, että keskustan kesäkuussa valittavan uuden puheenjohtajan tärkein tehtävä on nostaa keskusta takaisin poliittisen keskustelun keskiöön, missä keskusta ei Kääriäisen mukaan tällä hetkellä ole. Keskustassa vahvana taustavaikuttajana tunnettu Kääriäinen tuskailee MTV:n erikoishaastattelussa, että puolue on jäänyt nykyisessä poliittisessa keskustelussa näkymättömäksi "kolmanneksi pyöräksi", kun kokoomus ja SDP ottavat mittaa toisistaan.

Tässä on Kääriäisen mukaan suurin syy myös siihen, että keskusta laahaa gallupeissa toistuvasti kolmantena: kokoomuksen ja SDP:n perässä.

- Yksi syy voi olla se, että poliittinen keskustelu on käynyt varsinkin viime aikoina keskustan pään yli, kokoomuksen ja SDP:n välillä. Keskusta on ikään kuin tullut tässä keskustelussa kolmanneksi pyöräksi.

- Kolmas pyörä ei koskaan pärjää kilpailussa eikä vaaleissa. Ne päähaastajat, jotka toistensa kimppuun käyvät - toisiaan haastavat - heillä on kyllä menestystä.

- Vaikka vaaleihin on sentään aikaa yli vuosi, mutta kierrokset (SDP:n ja kokoomuksen välillä) ovat kertakaikkiaan tuliset. Laakerit ovat jo punaisena. Niin, että siinä se keskustan uuden puheenjohtajan todellinen haaste on: osoittaa keskustan paikka ja asema, niin että puolue ei jää nykymättömiin, ei ole se kolmas pyörä, vaan merkittävä voima.

KATSO KÄÄRIÄISEN HAASTATTELU TEEMOITTAIN

Haastattelijana politiikan toimituksen esimies Timo Haapala

Tilanne kärjistyi Kääriäisen mukaan, kun SDP valitsi Eero Heinäluoman eduskuntaryhmänsä johtoon. Kääriäinen tosin muistuttaa, että Heinäluoman jokapäiväinen esiintyminen kaikkien asioiden asiantuntijana on SDP:lle myös riski.

Puheenjohtajakisan alku oli pettymys

Kääriäinen ei salaa pettymystään keskustan puheenjohtajakisan alkutahteihin, vaikka kehuukin Mauri Pekkarista, Mari Kiviniemeä, Paavo Väyrystä ja Timo Kaunistoa päteviksi ehdokkaiksi.

Kääriäinen olisi kuitenkin halunnut kisaan enemmän nuoria ehdokkaita. Kaikkiaan koko puheenjohtajakisa sai alavireisen lähdön, kun se alkoi kieltäytymisillä. Paula Lehtomäki, Anu Vehviläinen ja Kimmo Tiilikainen sanoivat kaikki ei ennen kuin yksikään ehdokas ehti edes ilmoittautua. Kääriäisen mukaan tämäkin näkyy puolueen kannatuksessa: siksi yllättäviä poisjäännit olivat. Monet pettyivät varsinkin Lehtomäen poisjääntiin.

- Tämä puheenjohtajakilpailun alku yllätti, se meni vähän alakanttiin, kun se alkoikin kieltäytymisillä eikä ilmoittautumisilla.

Kääriäinen ei suoraan usko, että puolueen kiistelty puoluesihteeri Jarmo Korhonen olisi poisjääntien takana, vaikka ehdokkaat ovat näin antaneet ymmärtää - ja vaatineet myös Korhosen eroa.

Kääriäinen toivookin keskustelua myös puoluesihteerin valinnasta. Tällä hetkellä puoluesihteerikisaan ei ole ilmoittautunut yhtään ehdokasta. Korhonen on luvannut ilmoittaa kantansa toukokuussa, mutta keskustan piirissä hänen uskotaan yleisesti lähtevän kansanedustajehdokkaaksi.

"Keskusta ei pärjää kokoomukselle"

Yksi syy heikkoon kannatukseen on Kääräisen mukaan myös se, että keskusta ei pärjää toiselle päähallituspuolueelle kokoomukselle - ainakaan viestinnässä. Kääriäisen mukaan keskusta on jäänyt selvästi kakkoseksi, vaikka keskustan hallitussaavutuksia voikin puolustaa.

- Mutta se ei riitä tänä päivänä. Politiikan onnistumiseen liittyy enemmän ja enemmän myös viestinnällinen onnistuminen. Ja imagojen täytyy pelata. Luulen, että tässä suhteessa keskusta ei ole pärjännyt suhteessa kokoomukseen oikeastaan olenkaan.

- Sellainen kuva on syntynyt, että hallituspolitiikassa kokoomus on päässyt jotenkin niskan päälle, ainakin tässä viestinnällisessä ilmaherruudessa. Kokoomus on olut aktiivinen ja ilmeisesti taitavampi ja onnistuneempi kuin keskusta.

Yleisesti keskustaa pidetään suomalaisista puolueista vaikempana johtaa, mutta Kääräisen mukaan se on silti "ihmisen hommaa", kiehtovaakin. Tästä huolimatta hän ei itse aio lähteä kisaan mukaan, sen paremmin kuin puolueensa presidenttiehdokkaaksikaan.

Keskustan presidenttiehdokkaaksi Kääriäinen ehdottaa europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäkeä, jota jo viime vappuna Jarmo Korhonen esitti ja Matti Vanhanen kannatti. Kääräinen itse esitti taannoin, että Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila voi olla porvarillisten puolueiden yhteisehdokas, mutta nyt Kääräinen uskoo sekä kokoomuksen että keskustan lähtevän vaaleihin omilla ehdokkaillaan.

Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan Lahdessa 12. kesäkuuta. Puheenjohtajakiertue alkaa Kuopiosta 10. huhtikuuta.

Katso Timo Haapalan juttu

Lue myös:

    Uusimmat