Keskusta: Eurovaalien keskeisin kysymys on Suomen oma talous

Keskusta lähtee eurovaaleihin sisäpoliittisilla teemoilla. Puheenjohtaja Juha Sipilä arvioi vaalien keskeisimmäksi kysymykseksi sen, miten Suomi saa oman taloutensa kuntoon.

Sipilän mielestä Suomen EU-politiikan tärkeimpänä periaatteena pitää olla, että jokainen vastaa itse omasta taloudestaan. Suomella on hänen mukaansa siinä jo kiire.

– Sisäpolitiikka on EU-politiikkaa. Omat lupaukset on pidettävä. Olemme olleet siellä neuvomassa muita ja vaatimassa muilta tiukkaa taloudenpitoa, ja nyt olemme itse menossa niistä rajoista ulos. Huomion pitää nyt kiinnittyä tänne. Tämä on ehdottomasti myös EU:n asia, ja komissio on Suomen taloudesta jo huolensa esittänytkin, Sipilä sanoo STT:n puheenjohtajahaastattelussa.

Sipilä sanoo olevansa enemmän huolissaan Suomen taloudesta kuin Espanjan ja Portugalin. Kreikka sen sijaan on oma lukunsa, ja sen talouden kuntoon saattaminen vaatinee vielä lisää järjestelyjä.

Eurobondeja eli yhteistä velkaa ja liittovaltiokehitystä keskusta vastustaa. Sipilä kertoo yllättyneensä joulun alla Brysselissä siitä, kuinka yleistä liittovaltiokehityksen ajaminen on. 

Lue myös:

    Uusimmat