Keskusta ei aio palauttaa säätiötukia

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei usko, että keskusta lähtee palauttamaan puoluetta lähellä olevien säätiöiden maksamia vaalitukia.

Vanhasen mielestä on hyvä, että Patentti- ja rekisterihallitus selvittää, saako keskustalainen säätiö osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Hän ei uskonut, että tukien palauttamiselle on tarvetta.

- Käydään nämä selvitykset läpi. En usko, että mitään sellaista tarvetta tulee missään tapauksessa olemaan, Vanhanen sanoi Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Pääministeri muistutti, että tuessa on kyse vastikkeellisten seminaarilippujen hankinnasta.

- Se on tapa, jolla vaalitoimintaa nykyaikana rahoitetaan.

Vanhanen kiisti myös, että hän olisi keskustalaisen Nuorisosäätiön pitkäaikaisena puheenjohtajana siunannut mallin, jossa säätiön varoja käytetään puolueen toiminnan rahoitukseen.

- Ei tämmöisestä seminaarilippujen hankinnasta tee säätiön hallitus päätöksiä eikä säätiön puheenjohtaja. Tällaisissa hankinnoissa toimiva johto tekee päätökset. Eli se, että joku olisi itselleen jakamassa rahaa, ei voi pitää paikkaansa.

Vaalituki on demokratiaa

Pääministeri valitteli YK:n istuntoon lähtöä tehdessään koko vaalirahakeskustelun yleistä ilmapiiriä. Vallalla olevan mielialan mukaan sen kummemmin yksityiset yritykset, ammattiyhdistykset kuin puolueiden lähellä olevat säätiötkään eivät saisi osallistua vaalitoiminnan tukemiseen, hän huomautti.

- Kaikki on jollain tapaa asetettu moraalisesti kyseenalaiseksi.

Vanhasen mukaan Suomi on vapaa maa, jossa ihmisillä ja yrityksillä pitää olla mahdollisuus ilmaista kantansa myös tukemalla kannattamaansa poliittista aatetta. Se on hänen mukaansa demokratian kannalta tärkeää.

- Jos se tehdään jotenkin moraalisesti epäilyttäväksi, ei kovin paljon jää jäljelle, hän puuskahti ja kiirehti New Yorkin koneeseen.

(MTV3 - STT)

RAY VOI PERIÄ NUORISOSÄÄTIÖN TUKIA TAKAISIN

Lue myös:

    Uusimmat