Keskusrikospoliisi kaipaa virtuaalisoluttautujaa

Keskusrikospoliisin mukaan virtuaalisoluttautujaa tarvitaan ratkaisemaan internetin välityksellä toteutettavia rikoksia.

Keskusrikospoliisin tietotekniikkarikosryhmän johtaja, rikosylikomisario Veli-Pekka Loikala on sitä mieltä, että Suomen poliisi tarvitsee virtuaalisoluttautujia ratkomaan rikoksia verkkomaailmassa.

Toistaiseksi poliisi ei maassamme ole harjoittanut lainkaan soluttautumista internetiin peitehenkilöllisyyden turvin. Resurssit eivät ole riittäneet, sillä soluttautuminen on kallista, hidasta ja aikaavievää työtä.

-Jos siihen ryhdytään, niin maali pitää miettiä huolella. Täytyy analysoida tarkkaan ne sivut ja osoitteet, jotka kannattaa ottaa tarkkailuun. Tarvetta kuitenkin olisi, sillä rikollisetkin käyttävät nykyään internetiä tehokkaasti hyödykseen, Loikala sanoo.

Virtuaalisoluttautumisen ilmeinen kohde voisi olla internetiä hyväkseen käyttävät pedofiilit ja seksuaalirikolliset, jotka voivat tekeytyä netissä nuorten ikätovereiksi.

-Pelkkää pedofiilijahtia työn ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä myös esimerkiksi huumerikolliset viihtyvät nykyään verkossa, Loikala mainitsee.

Noin neljä vuotta toimineen krp:n tietotekniikkarikosryhmän tehtävä on avustaa ja kouluttaa maan muita poliiseja rikoksissa, joiden selvittäminen vaatii atk-alan erikoisosaamista. Ryhmän vahvuus on nykyään kymmenkunta henkilöä.

Soluttautuminen ei ongelmatonta

Loikala muistuttaa, että soluttautumiseen liittyy tiettyjä ongelmia. Jos teinitytöksi tai huumediileriksi tekeytynyt poliisi alkaa hieroa netissä pidemmälle meneviä kauppoja, niin lähestytään helposti harmaata aluetta, jossa poliisia voidaan syyttää rikokseen yllyttämisestä.

-Yleensä arkaluotoisia keskusteluja ei käydä yleisessä chatissa, vaan niitä varten siirrytään kahdenkeskiselle linjalle. Ja poliisin täytyy ottaa tässä aika passiivinen rooli, Loikala huomauttaa.

Nykyinen poliisilaki antaa poliisille mahdollisuuden peitetoimintaan ja valeostoihin, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Valeostoja voi tehdä, jos se on välttämätöntä kätkemisrikoksen (esimerkiksi varastetun tavaran) tai sellaisen rikoksen estämiseksi, josta enimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta.

Nettiraiskaaja olisi jatkanut

Eilen julkisuuteen nousi ensimmäinen poliisin tietoon tullut vakava nettiraiskaustapaus Suomessa. Siinä turkulaismiestä epäillään 12-15-vuotiaiden tyttöjen hyväksikäytöistä ja yhdestä törkeästä raiskauksesta. Henkilöllisyytensä tekaissut hyväksikäyttäjä löysi uhrinsa internetin keskustelu- ja deittipalstoilta.

Tämän tapauksen selvittämisessä soluttautumista ei käytetty, sillä keväällä paljastunut rikossarja ajoittui vuosiin 1999-2001. Chat-palstoilla viestit kuitenkin pysyvät tallessa vain pari päivää ja deittipalstoillakin vain kunnes ilmoituksen jättäjä tai palvelun ylläpitäjä poistaa ilmoituksen.

Krp:n tietotekniikkarikosryhmästä irrotettiin yksi henkilö avustamaan täyspäiväisesti pelkästään tämän jutun tutkintaa. Hänen osuutensa oli periaatteessa ryhmän rutiinia: hän selvitti, mitä epäillyn oman tietokoneen tiedostot ja lokikirjat pitivät sisällään.

Rikossarja tuli poliisin tietoon ilmiannon kautta, vasta vuosi sen jälkeen kun vihjaistu raiskaus oli tapahtunut. Parhaassa tapauksessa nettiin soluttautunut poliisi olisi voinut saada miehen kiinni jo aiemmin ja osalta uhreista olisi vältytty.

-Mitä ilmeisimmin mies olisi myös jatkanut toimintaansa edelleen, jos häntä ei olisi saatu kiinni, kertoo jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ari Soronen krp:stä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat