Keskuspankit laskivat ohjauskorkojaan yksissä tuumin

Maailman johtavat keskuspankit ovat laskeneet rahamarkkinoiden ohjauskorkoja 0,5 prosenttiyksikköä.

Ennennäkemättömän yhteisen operaation tarkoituksena on helpottaa maksuvalmiutta kriisin kourissa kamppailevilla rahoitusmarkkinoilla.

Euroopan keskuspankki EKP pudotti ohjauskoron 3,75 prosenttiin. Yhdysvaltain keskuspankki laski oman ohjauskorkonsa 1,5 prosenttiin. Japani tuki yhteistä koron laskua, mutta ei osallistunut siihen, koska ohjauskorko on jo 0,5 prosentissa.

Markkinat yllättäneestä ohjauskoron yhtäaikaisesta laskusta sovittiin keskuspankkien kesken. Ohjauskorkoa laskivat Euroopan ja Yhdysvaltain keskuspankkien lisäksi Kanadan, Britannian, Ruotsin ja Sveitsin keskuspankit.

"Riski talouskasvun hidastumisesta voimistunut"

Inflaatiopaineet ovat keskuspankkien yhteisen lausuman mukaan helpottaneet monissa maissa osaksi energian ja elintarvikkeiden hintojen laskun vuoksi. Inflaatio-odotukset ovat myös vähentyneet.

- Rahoituskriisin viimeaikainen kärjistyminen on voimistanut riskiä talouskasvun hidastumisesta ja pienentää edelleen hintavakauteen kohdistuvaa uhkaa. Maailman rahoitusmarkkinoiden jonkinasteinen keventäminen on siksi tarpeen, perustelivat keskuspankit yhteistä ohjauskoron laskemista.

Britannian rahamarkkinoiden ohjauskorko laskettiin 4,50 prosenttiin. Englannin Pankin korkokokous oli alun perin ajoitettu huomiseksi. Ruotsin keskuspankki laski ohjauskoron 4,25 prosenttiin ja Sveitsin keskuspankki 2,50 prosenttiin.

Englannin Pankin mukaan pelkkä koronlasku ei riitä ratkaisemaan pankkikriisiä, joka on ajanut kansainväliset rahoitusmarkkinat sekasortoon.

- Ohjauskorkojen laskun ei voi odottaa ratkaisevan rahoitusmarkkinoiden nykyisiä ongelmia. Sen lisäksi pankkisektorin omia pääomia on kasvatettava merkittävästi, totesi Englannin Pankki korkopäätöksen perusteluissa.

Norjan keskuspankki ilmoitti, ettei se osallistu koronlaskuun, mutta kertoi samalla siirtävänsä omaa korkokokoustaan aiemmaksi. Norjan rahamarkkinoiden ohjauskorko on 5,75 prosenttia.

Kiinan keskuspankki kertoi laskevansa keskeistä ohjauskorkoaan 0,27 prosenttiyksiköllä. Keskuspankin kuuden kuukauden rahoituskorko laskettiin 6,21 prosenttiin ja vuoden rahoituskorko 7,20 prosenttiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat