Kesko paransi tulostaan

Toimialoista tulostaan kohensivat alkuvuonna eniten Keswell ja Rautakesko.

Kesko-konsernin tulos rahoituserien jälkeen oli tammi-kesäkuussa 80,4 miljoonaa euroa eli kymmenen miljoonaa euroa vuoden takaista parempi. Keskon liikevaihto kasvoi yli yhdeksän prosenttia vajaaseen 3,7 miljardiin euroon.

Koko tänä vuonna Kesko odottaa tuloskehityksen jatkuvan vakaana ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä ylittävän selvästi viime vuoden tason. Kova kasvu jatkuu varsinkin Baltiassa niin, että koko konsernin liikevaihdon ennakoidaan ylittävän 7,5 miljardin euron rajan.

Keskon toimialoista tulostaan kohensivat alkuvuonna eniten Keswell ja Rautakesko. Myös suurin toimiala Ruokakesko teki huhti-kesäkuussa selvästi entistä parempaa jälkeä. Tappiollisen tammi-maaliskuun jälkeen Ruokakeskon koko alkuvuoden liiketulos, 16,2 miljoonaa euroa, jäi kuitenkin vielä hitusen jälkeen vuoden takaisesta tasosta.

Ruokakeskon liikevaihto kasvoi alkuvuonna 3,5 prosenttia vajaaseen 1,9 miljardiin euroon. Baltiassa kasvu ylsi liki 40 prosenttiin, mutta kotimaassa myyntiä tuli lisää vain 1,2 prosenttia. Se jää jälkeen päivittäistavarakaupan kokonaismarkkinoista, joiden arvioidaan kasvaneen noin kolmen prosentin tahtia.

Koko vuoden aikana Ruokakesko arvioi liikevaihtonsa kuitenkin kasvavan kotimaassa markkinoiden tahdissa ja liikevoiton pysyvän viime vuoden tasolla. Kesko-konsernin muista toimialoista rauta- ja käyttötavarakaupan arvioidaan loppuvuonna kasvavan kotimaassa markkinoita nopeammin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat