Keskituloisten asunnoissa isoja eroja eri kaupungeissa

Suomen kaupunkiseuduilla on isoja eroja asuntojen hinnoissa, vaivistaa tuore tutkimus.

Samalla rahalla saa Salosta noin 150 neliön ja Helsingissä 60 neliön huoneiston alle kymmenen kilometrin päässä keskustan työpaikasta. Turussa ja Tampereella vastaavalla summalla saa noin 90 neliötä alle viiden kilometrin päässä keskustan työpaikasta.

Tiedot selviävät Turun kauppakamarin teettämästä pro gradu -tutkimuksesta. Hanna Tarvainen mittasi elämisen tasoa taajama-alueella Turussa, Tampereella, Salossa ja Helsingissä sekä niiden ympäristökunnissa.

Keskituloiseksi laskettiin perhe, jossa kahden keskituloisen aikuisen yhteinen bruttopalkka on 5400 euroa ja nettopalkka 3660 euroa kuussa.

Myös asumisväljyydessä on eroja. Muilla tutkituilla alueilla paitsi Helsingissä asumisen väljyys on kasvanut tasaisesti koko Suomen tahtia seuraillen.

Pikkukaupungissa lyhyet työmatkat

Tutkimuksessa perehdyttiin asuntojen hintojen lisäksi työmatkojen pituuteen, palvelujen läheisyyteen ja viheralueiden määrään.

Työmatkojen pituus vaihtelee selvästi eri asuinalueilla. Salon seudulla liki 70 prosentilla työssäkävijöistä on alle viiden kilometrin työmatka. Helsingin seudulla yhtä lyhyt työmatka on alle kolmasosalla työssäkävijöistä.

Turussa ja Tampereella alle viiden kilometrin työmatka on noin puolella työssäkävijöistä.

Palveluiden saavutettavuudessa ei ole tutkimuksen mukaan suuria eroja asuinpaikkojen välillä. Helsingin taajama-alueella niihin on lyhyimmät etäisyydet muiden kuin terveyspalvelujen osalta.

Palveluiden kohdalla matka on mitattu kauppaan, päivähoitoon, peruskouluun, terveyspalveluihin ja liikunta- sekä kulttuuripalveluihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat