Keskituloinen kaipaa tekoja, ei sanoja

Pitkään aikaan mikään puolue tai yksittäinen vaikuttaja ei ole näkyvästi esittänyt huolta keskituloisten toimeentulosta ja hyvinvoinnista nyky-Suomessa. Sen sijaan olen kuullut puolueista riippumatta useammankin esittelevän ylpeänä pienituloisten verotuksen keventymistä ja heidän sosiaaliturvansa parantumista. Tämä on tietysti hyvä asia. On oikein, että kaikkein heikoimmista pidetään huolta.

Toisessa päässä on esitetty närkästyneitä huomautuksia suurituloisten verosuunnittelusta, laillisesta tai vähemmän laillisesta. Tämäkin on tärkeää, mutta keskustelu koskettaa hyvin rajallista joukkoa.

On syytä pitää mielessä, että jonkun on maksettava ”viulut” hyvinvointivaltion ylläpitämisestä. Maksajia eivät voi olla he, jotka syystä tai toisesta elävät enemmän tai vähemmän tukien varassa. Eivät myöskään kaiken maailman elämän leppoistajat, ”downshiftailijat”, jotka työn tekemisen sijasta korostavat vapaa-aikaa. Työn teon pitäisi aina olla kannattavampaa kuin jouten olon.

Minulle keskituloiset ovat se joukko, jonka varassa suomalainen hyvinvointivaltio pysyy pystyssä. Keskituloiset ahkeroivat työssä, maksavat veronsa, hoitavat laskunsa, kouluttavat jälkikasvunsa, huolehtivat läheisistään ja kantavat vastuuta ympäristöstään. Keskituloiselle verosuunnittelu on sitä, että loppuvuodesta pohtii, mihin parin sadan euron veronpalautuksen käyttää tai miten mätkyn saa hoidettua.

Keskituloiset maksavat veronsa, ovat ne sitten suoria palkasta maksettavia ansiotuloveroja tai kulutukseen perustuvia välillisiä veroja. Ja näitä keskituloisilla riittää, sillä asumiseen ja elämiseen sisältyy kaiken maailman kulutus, olipa se lämpöä, sähköä tai polttoainetta. Aina kun jotakin teet, veroja maksat.

***

Viime päivinä yllättävän moni on alkanut kiinnostua keskituloisten asemasta. Heihin kuuluu politiikan eturivin vaikuttajia ja myös työmarkkinajärjestöjen edustajia. Hyvä niin. Poliitikoilta odotan sanojen lisäksi myös tekoja keskituloisten aseman huomioon ottamisessa etenkin, kun tehdään uusia veroratkaisuja esimerkiksi ensi kevään kehysriihessä ja yleensä julkista taloutta edelleen sopeutettaessa.

Verotuksen pitäisi aina olla oikeudenmukaista. Tämä sisältää ajatuksen, että enemmän ansaitsevat maksavat myös enemmän veroja. Kulutukseen perustuva verotus on myrkkyä keskituloisille, sillä he kuluttavat ja maksavat siitä jokapäiväisessä arjessa samalla tavalla kuin hyvätuloisetkin.

Tilastoin voidaan määrittää heidät, jotka kuuluvat keskituloisiin – tai eivät kuulu. En lähtisi tarkasti rajaamaan tulorajoja sen suhteen, kuka kuuluu tai ei kuulu joukkoon. Henkilökohtainen näkemykseni kuitenkin on, että yli 5 000 euroa Suomessa ansaitseva saa kunnian kuulua hyvätuloisiin. Aika moni sttk-lainen jää tämän tulorajan alle, ja se näkyy myös järjestömme verolinjauksissa.

***

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen esitti Demokraatti-lehden haastattelussa huolen siitä, että työmarkkinoiden polarisoituminen vie keskiluokan työt. Uudet työt syntyvät ennen kaikkea matalapalkka-aloille tai korkeasti palkattuihin asiantuntijatehtäviin.

Polarisoituminen on jossain määrin totta. Kaipaan kuitenkin koko hallitukselta huolen sijaan konkreettisia esityksiä siihen, miten ongelma korjataan.

Ostovoima kumpuaa työstä. Siksi tarvitaan työpaikkoja, joita ei tällä hetkellä tarpeeksi ole.

Suomalaisen tehdasteollisuuden investoinnit ovat talouskriisin aikana vähentyneet voimakkaammin kuin kilpailijamaissa eivätkä investoinnit ole riittäneet viime vuosina korvaamaan pääoman kulumista. Jos emme pärjää kilpailussa, tästä syntyy Suomen taloudelle iso tulevaisuuden ongelma.

Valtio voi halutessaan edistää yksityisiä investointeja. Sopii toivoa, että huomattava yritysveron alentaminen houkuttaisi Suomeen lisää investointeja. Se ei kuitenkaan riitä. Julkisen sektorin on omalla toiminnallaan luotava puitteet elinkeinoelämän toimintaedellytyksille esimerkiksi investoimalla viennin kannalta tärkeisiin liikenneväyliin tai kehittämällä yritysten lupamenettelyjä joustavammiksi.

Hallituksen on kehysriihessä tehtävä ratkaisuja, jotka edistävät teollisuuden investointeja Suomeen. Tarvitsemme kipeästi elinkeino- ja teollisuuspoliittista ohjelman, joka luo Suomen kilpailukyvylle uuden vision, ennustettavuutta ja jatkuvuutta. Uuden tuottavuuden avain voisi olla esimerkiksi tietotekniikan laajemmassa hyödyntämisessä, silloin Suomi lunastaisi myös takaisin menetetyn tietoyhteiskunnan maineensa.

Antti Palola, STTK:n puheenjohtaja