KSML: Suomessa ruoan hinta reippaasti yli EU:n keskiarvon

Ruoan hinta on noussut Suomessa kaksi kertaa niin paljon kuin EU-maissa keskimäärin, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Ruoan hinta on noussut Suomessa 2000-luvulla 18,7 prosenttia, kun taas EU-maiden keskiarvo on 9,7 prosenttia. Eniten, noin 28 prosenttia, ovat kallistuneet hillot, hunajat, makeiset ja suklaa. Lisäksi kalan, öljyjen, rasvan ja alkoholittomien juomien hinta on kohonnut yli viidenneksellä. 

Sen sijaan kahvin ja pitkäjyväisen riisin hinta on laskenut, mutta vain prosentin verran. 

– Verotus selittää noususta vain pari prosenttiyksikköä, sanoo Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen. – Esimerkiksi Ruotsissa hinnat ovat nousseet maltillisemmin, vaikka kaupan rakenne on samanlainen. Jotakin mystistä Suomen kehityksessä on. 

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen mukaan kaupan saama osuus kuluttajan ruokalaskusta on kasvanut, ja on nyt noin 30 prosenttia.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtajan Kari Luodon mukaan tähän ovat vaikuttaneet muun muassa palkkojen nousu, poukkoileva veropolitiikka sekä se, että kaupan tehtävät ovat lisääntyneet. Luodon mukaan katteet eivät ole kuitenkaan kasvaneet.

– Valtio on nostanut kahdesti arvonlisäveroa ja lisäksi kaupan rasitteeksi on tullut erilaisia valmisteveroja, Luoto muistuttaa.  

– Kotimarkkinoilla toimiville yrityksille tempoileva veropolitiikka on myrkkyä. 

Luoto kuitenkin oudoksuu Keskisuomalaisen esittämän hintaeron suuruutta.

– Luvut täytyisi tarkistaa, sillä meillä on se käsitys, että 2005–2012 ruoan hinta on noussut Suomessa täsmälleen yhtä paljon kuin muissa EU-maissa. Sen sijaan kustannustasossa kehitys on ollut erilainen. Viime vuosina esimerkiksi yksityisen sektorin palkat ovat nousseet enemmän kuin muissa EU-maissa, Luoto sanoi MTV:n Huomenta Suomessa.



Lue myös:

    Uusimmat