Mainos

Keskisuomalainen: Siemensissä Nokiaa parempi irtisanomissuoja

Siemensin henkilökunnalla on nokialaisia parempi irtisanomissuoja. Toimihenkilöunioni aikoo seurata tilannetta erittäin tarkasti, jotta henkilöstöä kohdellaan eri maissa samalla tavalla.

Nokian ja Siemensin yhteisen verkkoyrityksen suunnittelemat irtisanomiset voivat iskeä odotettua pahemmin Suomeen, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen.

Siemens-konsernin työntekijäneuvoston henkilöstöjäsenen Georg Nassauerin mukaan Siemensin henkilökuntaa suojaa työnantajan kanssa tehty sopimus. Sopimuksen perusteella uusikaan yhteisyritys ei voi irtisanoa Siemensistä tulevaa henkilökuntaa tuotannollisin ja taloudellisin perustein.

Sopimuksessa työntekijöitä edustaa suuri saksalainen ammattiliitto IG Metall ja se on voimassa vuoteen 2009 asti.

Suomessa Nokian henkilöstöä edustaa Toimihenkilöunioni. Liiton puheenjohtaja Antti Rinne aikoo seurata tilannetta erittäin tarkasti, jotta henkilöstöä kohdellaan eri maissa samalla tavalla.

Nokian vähentämistarpeeksi on kerrottu 6000-9000 henkeä. Verkkopuolella Suomessa on noin 9000 työntekijää.

Irtisanomiset kohdistuvat etenkin akavalaisiin insinööreihin ja diplomi-insinööreihin. Nokian palveluksessa on lähes 20 000 akavalaista ja noin 1 500 Toimihenkilöunionin jäsentä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.