Keskisalo suostui kiisteltyyn maajoukkue-edustukseen

Jukka Keskisalo, kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Jukka Keskisalo, kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Julkaistu 17.06.2009 15:39(Päivitetty 17.06.2009 17:40)

Suomen Urheiluliitto (SUL) on valinnut joukkueen edustamaan Suomea yleisurheilun Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa.

Suomi kilpailee tänä vuonna uutena kilpailumuotona käynnistyvän Euroopan joukkuemestaruuskilpailun ykkösliigassa, joka järjestetään Bergenissä Norjassa 20 - 21. kesäkuuta. Ykkösliigaan osallistuvat maat ovat Suomen lisäksi Belgia, Hollanti, Norja, Romania, Serbia, Slovenia, Sveitsi, Turkki, Unkari, Valko-Venäjä ja Viro.

Suomen joukkueessa on mukana 3 000 metrin estejuoksun hallitseva Euroopan mestari Jukka Keskisalo, joka aiemmin kyseenalaisti osallistumisensa haukkumalla sirkuspelleilyksi sääntömuutoksen, jonka mukaan 3000 metrin esteissä viimeisenä oleva urheilija tipahtaa pelistä viidenneksi viimeisen, kolmanneksi viimeisen ja toiseksi viimeisen kierroksen jälkeen.

Kärkinimistä vain Karjalainen on poissa

Miesten ykkösnimistä puuttuu vain moukarimies Olli-Pekka Karjalainen, joka odottaa esikoislapsensa syntymää kotimaassa. Tällä kaudella toistaiseksi 76,06 heittäneen Karjalaisen korvaa David Söderberg (75,29).

- Hyvän ja tasaisen joukkueen saimme jalkeille. Uskon, että tällä porukalla pystymme saavuttamaan tavoitteemme, eli nousun superliigaan, joukkueen teknisenä johtajana toimiva Jarmo Mäkelä arvioi.

Bergenin ykkösliigassa kilpailee 12 joukkuetta, joista kolme nousee ensi vuodeksi korkeimmalle sarjatasolle, superliigaan.

- Hollanti on aivan varmasti kova, niin myös Unkari ja Slovenia. Valko-Venäjällä ja Belgialla on huippuyksilöitä, mutta niiden joukkueet ovat epätasaisia, Mäkelä arvioi Suomen kovimpia haastajia.

Suomen joukkue Euroopan joukkuemestaruuskilpailuihin:

Miehet:

(Urheilijan nimen ja seuran jäljessä on mainittu tämän kauden paras tulos ja sen jälkeen sulkeissa ennätys, jos se on tätä parempi.)

100 m: Jarkko Ruostekivi Mietoisten Maunun-Pojat 10,42 (10,34 -07).
200 m: Visa Hongisto Valkealan Kajo, Kouvola 21,65 (20,56 -07).
400 m: Matti Välimäki Noormarkun Nopsa 47,43 (46,90 -08).
800 m: Robert Rotkirch Esbo IF 1.49,46 (1.48,23 -07).
1500 m: Niclas Sandells IK Falken, Pedersöre 3.40,30.
3000 m: Mikael Bergdahl Gamlakarleby IF 8.13,87 (8.13,72 -06).
5000 m: Jussi Utriainen Lahden Ahkera - (13,42.64 -00).
110 m aj: Juha Sonck Turun Urheiluliitto 13,78 (13,75 -06).
400 m aj: Jussi Heikkilä Viipurin Urheilijat, Helsinki 50,23 (49,39 -08).
3000 m ej: Jukka Keskisalo Joensuun Kataja 8.21,28 (8.16,74 -06).
Korkeus: Oskari Frösén IF Länken, Kristiinankaupunki 222 (230 -01).
Seiväs: Eemeli Salomäki Someron Esa 555.
Pituus: Tommi Evilä Tampereen Pyrintö 789 (822 -08).
Kolmiloikka: Aleksi Tammentie Tampereen Urheilijat -38 15,87 (15,97 -08).
Kuula: Robert Häggblom Vasa IS 18,77 (20,53 -07).
Kiekko: Frantz Kruger Vasa IS 61,10 (70,32 -02).
Moukari: David Söderberg IF VOM, Vöyri-Oravainen-Maksamaa 75,29 (78,83 -03).
Keihäs: Tero Pitkämäki Nurmon Urheilijat -99, Seinäjoki 86,53 (91,53 -05).
4x100 m:
Visa Hongisto Valkealan Kajo, Kouvola 10,95 (10,43 -08),
Hannu Hämäläinen Viipurin Urheilijat, Helsinki 10,65 (10,53 -07),
Jarkko Ruostekivi Mietoisten Maunun-Pojat 10,42 (10,34 -07),
Timo Salonen Turun Urheiluliitto - (10,48 -07),
Jonathan Åstrand IF Kraft, Närpiö 10,57.
4x400 m:
Visa Hongisto Valkealan Kajo, Kouvola 47,29i (47,02 -08),
Jussi Heikkilä Viipurin Urheilijat, Helsinki 47,53i (47,09i -08),
Antti Toivonen Turun Urheiluliitto 48,57 (47,14 -06),
Matti Välimäki Noormarkun Nopsa 47,43 (46,90 -08),
Robert Rotkirch Esbo IF 50,81 (48,76 -06),
Jonathan Åstrand IF Kraft, Närpiö – (50,75 -02).

Naiset:

100 m: Sari Keskitalo Pellon Ponsi 11,65 (11,44 -07).
200 m: Sari Keskitalo Pellon Ponsi 24,09 (23,43 -07).
400 m: Suvi Selvenius Helsingin Kisa-Veikot 55,74 (53,56 -02).
800 m: Karin Storbacka IK Falken, Pedersöre 2.04,56i.
1500 m: Mari Järvenpää Kokkolan Veikot 4.17,69i (4.10,33 -07).
3000 m: Johanna Lehtinen Turun Urheiluliitto 9.20,07 (9.18,47 -02).
5000 m: Saara Skyttä Liedon Parma – (17.29,67 -08).
100 m aj: Johanna Halkoaho Suodenniemen Urheilijat 13,61 (13,15 -07).
400 m aj: Emma Millard Toijalan Vauhti, Akaa 58,24.
3000 m ej: Sandra Eriksson IF Nykarlebynejden 10.02,89 (10.00,87 -08).
Korkeus: Hanna Grobler Ruoveden Pirkat 184 (192 -05).
Seiväs: Minna Nikkanen Someron Esa 430 (435 -07).
Pituus: Noora Pesola Lahden Ahkera 620 (646 -08).
Kolmiloikka: Elina Sorsa Lappeenrannan Urheilu-Miehet 13,18 (13,53 -07).
Kuula: Johanna Pulkkinen Pieksämäen Veikot -98 15,83.
Kiekko: Sanna Kämäräinen Lapinlahden Veto 54,16 (54,40 -08).
Moukari: Merja Korpela Soinin Sisu 69,00.
Keihäs: Kirsi Ahonen Turun Weikot 54,46 (60,98 -06).
4x100 m:
Sonja Alasalmi Oulaisten Huima 12,08,
Anna Heiniö Tampereen Pyrintö 12,12 (11,80 -08)
Annu Kangasaho Jyväskylän Kenttäurheilijat 12,08,
Sari Keskitalo Pellon Ponsi 11,65 (11,44 -07),
Nooralotta Neziri Porin Yleisurheilu 12,05.
4x400 m:
Jenniina Halkoaho Suodenniemen Urheilijat 55,96 (55,37 -08),
Mari Järvenpää Kokkolan Veikot – (54,64 -05),
Emma Millard Toijalan Vauhti, Akaa 55,67,
Ilona Ranta Lappeenrannan Urheilu-Miehet - (54,28 -07)
Suvi Selvenius Helsingin Kisa-Veikot 55,74 (53,56 -02),
Karin Storbacka IK Falken, Pedersöre 54,83 (54,55 -08).

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu