Keskiolutta on pakko puolustaa viimeiseen siemaukseen

Keskioluessa on kyse paljon isommasta asiasta kuin vain oluesta tai yhdestä prosenttiyksiköstä alkoholia. Kyse on kansanvallasta ja sitä kautta perimmiltään suomalaisen yhteiskunnan toimivuudesta.

Antakaahan kun selvennän hieman tarkemmin miksi ystäväni, uutispäällikkö Ilkka Ahtiainen on täysin väärässä kannattaessaan keskioluen laimentamista blogissaan.

Keskioluesta on muodostunut tässä tupakkarajoitusten, nuuskakiellon ja alati tiukentuvien järjestyspykälien holhousyhteiskunnassa se viimeinen linnake. Määrätkää soutuveneilijöille liivien lisäksi vaikka kypäräpakko, mutta keskiolueen ette koske.

Nyt ollaan viimeisellä rajalla.

Keskiolut ei saavuttanut tätä asemaa vielä kun se vapautettiin ruokakauppoihin 1969. Toki perusta luotiin tuolloin. Keskioluen vapautus oli aikanaan yksilönvapauden ja tasa-arvon keskeisiä symboleja.

Silti kuningas oli iso A. Muistan omilta nuoruuden baarivuosilta 1980-luvun alusta, kuinka kuppiloissa kaikki hanat olivat nelosolutta. Kolmosta sai vain pullossa, usein hieman lämpimänä. Tuolloin kolmosta saatettiin jopa pilkata keskikuraksi tai välikaljaksi.

Vaadittiin enemmän, jonka 90-luku tarjosi. Laman myötä syntyi tuhansia karvalakkibaareja. EU-lait vapauttivat alkoholipolitiikkaa ja kansa rakastui kolmoseen. Neuvostoliitto oli hajonnut, Nokia nousussa ja lama voitettu. Elettiin onnellisia aikoja - ja kansa sai keskioluensa huoltoasemilta ja kioskeista, vaikka kymmenen vuotta aiemmin Sleepy Sleepersin ”Kaljaa kioskeihin” –renkutus oli pelkkä vitsi.

Kansan tahto oli kerrankin kellistänyt kontrollivirkamiehet. Keskioluen asema betonoitiin vapauden vertauskuvaksi.

Keskiolutta helliteltiin keppanaksi ja 12 pullon paketista tuli kotoisa mäyräkoira. Suomalainen olutkulttuuri sai kaipaamansa sysäyksen. Uusia panimoita syntyi.

Suomalaisessa yhteiskunnassa kansan ja viranomaisten suhde on ollut aina yksipuolinen. Kansaa on johdettu takaa kielloin ja käskyin. Lyöty karttakepillä sormille kuin kuritonta pikkulasta, jonka kätöset ovat erehtyneet liian lähelle karkkipussia.

Suomessa kansan ja esivallan suhde ei ole ollut koskaan luonnollisessa tasapainossa. Syy löytyy historiasta. Suomessa kansan kapina kukistettiin, kun monessa muussa maassa onnistuneet vallankumoukset ovat luoneet hallitsijoihin peruspelon. Muualla valtapitävät ymmärtävät palvelevansa kansaa ja tietävät sen voivan nousta kapinaan. Suomessa johtajat eivät tätä pelkoa tunne.

Tässä vaiheessa lienee syytä selventää, että punakapinan kukistaminen oli Suomen kannalta hyvä asia, mutta samalla se kuitenkin edelleen, lähes sata vuotta myöhemmin vääristää kansan ja viranomaisten välistä suhdetta.

Alkoholiin liittyy edelleen vahva kontrollipolitiikan tuntu. Perinteisen, yhä elävän käsityksen mukaan kansa kuuluu väärinkäyttäjiin ja sivistyneistö oikeinkäyttäjiin. Tyhmältä kansalta ei kysytä, vaan sitä on ohjattava kielloin, käskyin ja veronkorotuksin, jottei se valu turmion tielle.

Ja nyt - taas kerran- yläluokka uhkaa pyhimmistä pyhintä. Sitä, jonka vapauden puolesta jo isoisät ja isät taistelivat.

Ja hitto sentään, vielä voittivat.

Keskiolut on 2010-luvulla linnake, jota pitää puolustaa viimeiseen mieheen ja naiseen.  Samalla puolustetaan kansalaisten periaatteellista oikeutta päättää omista asioistaan. Tai ainakin niitä rippeitä, jotka tästä oikeudesta ovat vielä jäljellä.

Keskiolutkeskustelussa on kyse vahvoista tunteista. Asiasyillä oluen laimentamista on mahdoton perustella olivat ne kuinka järkeviä tahansa. Kansa on helposti valmis uhraamaan tässä taistelussa tutkijoiden laskemat 300-400 henkeä vuodessa marttyyreinä.

Kun A-olutta aiottiin laimentaa 1970-luvun lopussa, Eppu Normaali tiivisti päättäjille Kaljanlanttauslaulussa (kappale Youtubessa):  ”Jos haluatte pitää vallankahvasta, niin älkää herättäkö rahvasta”.

Säkeet ovat edelleen ajankohtaiset.

Keskiolutta ei jätetä. Ei kerta kaikkiaan, vaan puolustetaan tuopin viimeiseen, vaikkakin vähän jo väljähtyneeseen kulaukseen.

Mutta jos keskiolut menetetään, niin sitten millään ei ole enää mitään väliä. Kaikki on mennyttä. Kansa on alistettu lopullisesti.

Lue myös:

    Uusimmat