Keskiasteen rakenneuudistus: Kunnissa elää pelko

Kiuru: Oppilaitokset eivät vähene 2:17

Hallitus leikkaa lukioiden ja ammattikoulujen rahoitusta osana rakenneuudistusta, jolla julkisten menojen määrää karsitaan. Koulutuksen järjestäjien määrää vähennetään niin, että julkinen talous säästää lähes 70 miljoonaa euroa.

Koulutuksen järjestäjät joutuvat hakemaan toimilupia ensi syksystä alkaen. Kentällä pelätään, että oppilaitosten määrä tulee tämän myötä pienemään. Opetusministeri Krista Kiuru lupaa, ettei näin käy.

– Nyt on tarkoitus, että useat kunnat voisivat löytää toisensa ja järjestää yhdessä koulutusta samoissa oppilaitoksissa kuin ennenkin.

– Tässä rakenneuudistuksessa jätetään kuntiin hyvin paljon vastuuta, puhutaan säästöistä ja rakenteista ja järjestämisluvista, mutta se on kuntapäättäjistä kiinni, missä määrin euroja riittää siihen koulutukseen, pohtii Haapajärven ja Reisjärven lukioiden rehtori Merja Eilola.

 Haapajärvellä ja Reisjärvellä kunnat toimivat jo nyt yhdessä. Piskuisessa Reisjärven lukiossa on vain 30 oppilasta. Pienuudesta huolimatta tai sen ansiosta lukion ylioppilastutkintojen tulokset ovat Suomen huippua. Nyt kun rahaa opetuksen järjestämisestä vähennetään entisestään, tuntuu oman lukion tulevaisuus epävarmalta.

Pakkomuutto edessä? 

Lukiolaisten liitto ja ammatillisten opiskelijoiden Sakki ry eivät jaksa uskoa siihen, etteivätkö oppilaitosten määrät vähenisi. Etujärjestöjen mukaan toisen asteen koulutukselta viedään viidennes rahoituksesta eikä tämä voi olla näkymättä kouluissa.

– Meidän arviomme mukaan verkon tiivistyessä tuhannet nuoret joutuvat muuttamaan opiskelujensa perässä. Me haluamme hallitukselta vastauksia siihen, miten heille taataan kohtuuhintaiset asunnot ja kohtuullinen toimeentulo, esittää Sakki ry:n puheenjohtaja Aleksej Fedotov.

Ministeri tyynnyttelee tilannetta. Järjestämisluvan hakijoilta edellytetään, ettei oppilaitoksia vähennetä. Toisaalta Kiurukaan ei tiedä, miten seuraava hallitus toimii.

– Todella sanon sen,  että jos kunnat eivät ymmärrä yhteiskuntapoliittista vastuutaan, niin seuraava hallitus joutuu kantamaan siitä vastuun. Me olemme omalta osaltamme varmistaneet, että tähän yksikköverkkoon ei yllä kuntien pitkät kädet, Kiuru painottaa.

Kunnat, kuntayhtymät ja muut toimijat voivat hakea opetuksen järjestämislupia ensi syksynä. Uudistus tulee voimaan vuonna 2017.

Lue myös:

    Uusimmat